lauantai 1. maaliskuuta 2008

Janne ja Jenni Winterin voittoon!


Janne ja Jenni voittivat Winter Adventuren sekasarjan ja olisivat pääsarjassakin olleet kolmansia.
Kilpailu alkoi randonnee osuudella Vihti Ski:ssä, missä piti kavuta laskettelumonoilla ylös ja laskea alas rastien viitoittamaa reittiä pitkin. Nousuja tuli yhteensä kolme. Tiimimme oli koko osuuden nopein, noin minuutin erolla seuraavaan. Randonneen jälkeen oli 4km juoksuosuus, jossa jäimme hieman reitinvalinnalla sekä alussa vauhdissa. Vaihtoon kuitenkin kakkosena ihan kärjen imussa.
Juoksun jälkeen potkittiin kickbikeilla noin 15km, jossa jäimme kärjestä viitisen minuuttia. Nastattomat kengät ei ollutkaan paras valinta, koska pikkutiet olivat aika jäisiä. Lopussa oli rogaining-osuus, joka sujui alkukangertelun jälkeen moitteettomasti. Ennen maalia oli vielä koulun leikkitelineillä pikku Quest, jonka Jenni suoritti näppärästi.
Juoksu kulki kahdelta hiihtäjältä varsin mallikkaasti näin talven keskellä.
Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän seikkailuita!