Löysät pois

Neljän tunnin viileän pyöräilyn ja 2,5 tunnin suunnistuksen jälkeen päättyi Päämajacity ekstriim challenge -08 tiimin jäsenten kaksoisvoittoon: M35 voitto M.Kettunen, M21 voitto E.Jäppinen. Ei muita osallistujia.

Monipuolista treeniä ja kisojen odottelua

Tiimin jäsenet hajaantuvat joulukuun alkupuolella kahteen eri suuntaan kisailemaan.

Pete lähtee ruotsalaisen Team Exploren vahvistuksena Abu Dhabiin. Siellä on edessä mm. hiekkaa ja kansainvälisen kärkitason kyytiä seikkailukisarintamalla, eli 6-päiväinen etappikisa Abu Dhabi Adventure Challenge. http://www.abudhabi-adventure.com/

Lämmönsietokykyään Pete testasi vähän aikaa sitten jo Brasiliassa, joten se ei varmaankaan tule aiheuttamaan ongelmia. Vielä kun nainenkin pysyy tajuissaan koko kisan, niin mahdollisuudet hyvään sijoitukseen ovat olemassa.

Janne, Eepo, Kettu ja Suvi suuntaavat mm. laadukkaasta kahvista tunnettuun Kolumbiaan, tarkemmin sanottuna Medelliniin. Neljän päivän mittainen etappikisa 7 Cerros Medellin pyörii tämän n. kolmen miljoonan asukkaan kaupungin ympärillä ja myös city-seikkailuna kaupungin sisällä. Tasosta ei ole juurikaan tietoa, sillä Abu Dhabin kisa ja Medellinin kisa ovat niin lähekkäin toisiaan, että tuskinpa kovin moni joukkue molempiin osallistuu.

Suvi Tiainen on ensimmäistä kertaa tässä joukkueessa mukana, mutta kokemusta löytyy mm. Abu Dhabista viime vuodelta ja kotimaisista seikkailukisoista. Suvi kilpailee myös aktiivisesti lähes kaikissa mahdollisissa kestävyysurheilulajeissa kotimaisella rintamalla ja lajit ovat hanskassa maastopyöräilystä hiihtoon ja triathlonista katujuoksuihin.

Jannen treenit keskittyvät hiihtokauteen valmistautumiseen, mutta rutiini ja suoritustaso seikkailukisoissa on sitä luokkaa, että oksat pois.

Kettu Kettunen taas on vanha ja kokenut kettu seikkailukisarintamalla ja muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen on kipinää lajia kohtaan taas alkanut löytymään. Kolumbian kisavalmistautuminen huipentuu kaksi viikkoa ennen reissua käytävään Päämajacity Ekstriim Challengeen, kaksipäiväiseen kutsukilpailuun, jossa taso on matala, mutta puheet kovat. Saa nähdä kuinka äijän käy.

Eepo on puolestaan työntänyt lastenrattaita melko ahkerasti ja sille taidolle saattaa olla tarvetta myös Kolumbiassa, jossa yhtenä "välipalalajina" on ihmisten kärräys paikallisilla puukärryillä.

7 Cerros Medellin seuraavaksi!

Tiimi matkaa seuraavaksi Etelä-Amerikkaan ja Kolumbiaan. Medellinin kaupungissa käydään 7 Cerros Medellin niminen neljän päivän mittainen kisa. Kisapäivät ovat 5.-8.12.
Tiimissä kisaavat Janne, Eepo, Markus Kettunen ja Suvi Tiainen.

Kisasta lisää:
http://www.7cerrosmedellin2008.com/ing_index.php

Brasilian kisaraportti!

Brasilian MM kilpailu

Team Explore keskeytti kilpailun noin 500km kohdalla kun matkaa oli maaliin enää 2km melontaa, 34km pyöräilyä, 32km purjehdusta (jota ei laskettu lopulta tuloksiin) ja 10 kilometriä juoksua. Matkaa oli jäljellä vajaat 80km. Keskeytys hetkellä joukkue lienee ollut kymppisijalla. Alla raportti kilpailusta, jossa aika-arviot ja sijoitukset on noin sijoituksia jotka saattavat poiketa todellisista jonkin verran.

Tiimi kuvassa: Alla huoltajat, vasemmalla kuskit ja tulkki. Yllä joukkue

Kilpailuun lähtö varmistui omalta kohdaltani jo keväällä kun multisport.fi joukkue ei reissua saanut kasaan. Tässä vaiheessa Mikael ”MultiMike” Lindnord kyseli mukaan tiimiin. Suostuin hommaan oitis koska Miken kunto oli nousussa ja painoakin oli edellisvuodesta 10kg vähemmän. Mies siis iskussa. Tiimin kaksi muuta jäsentä olivat avoinna aina syyskuuhun asti. Useita nimiä oli vaihtoehtoina, muutama suomalainenkin. Lopulta kaksi muuta paikkaa tulivat Viktoria Wallinille ja Martin Flintalle, jotka ovat menestyneimmät pohjoismaiset multisport urheilijat kautta aikojen (no, Viktoria ehkä käskyttänyt vasta muutaman vuoden naisosastoa, mutta käskyttänee todennäköisesti niin kauan kun treeniä jatkaa. Haastajia ei ole näköpiirissä).
Kunnon team liiderinä Mike ja vaimonsa Helena olivat onnistuneet motivoimaan matkaan mukaan neljä Ruotsalaista huoltajaa, jotka maksoivat omat edulliset lentonsa. Tiimi hoiti heidän kulunsa paikanpäällä. Saattaa kuulostaa orja hommalta, mutta uskoisin että mistään matkaesitteestä ei löydy pakettia mihin sisältyisi noin paljon aktiviteettia ja paikkojen näkemistä mitä he saivat kokea. Lämpöäkin oli riittävästi. Parasta oli vielä se että kotiin jouduttiin jättämään kolme muuta halukasta.

Pelipaikalle matkustettiin Tukholma-Frankfurt-Sao Paulo-Fortaleza-Jericoacoara reittiä. Kevyet 37h matkustusta odotuksineen Fortalezaan asti, mistä päivän tauon jälkeen jatkettiin matkaa vielä 7h autolla Jeriin. Fortalezassa tehtiin pieniä täydennyksiä varusteisiin ja muonapuoleen. Lisäksi päätin jättää vuoden 2009 mallin Suunto kellon paikallisille suhareille jotka kävivät meidän kimppuun keskellä kirkasta päivää uimarannalla. Vastaavanlaiset suharit yrittivät ottaa pyörälenkillä olleelta Orionhelthin jäseneltä pyörän vauhdista alta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Poliisit jotka asiaa tulivat selvittämään meidän tapauksessa, tulivat autosta ulos ainoastaan pistooli kädessä. Aika herkkää aluetta vissiin?
Tulli viranomaiset lienevät myös melkoisia puupäitä Fortalezassa. Norjan Salomon Multituden rantautuessa kaupunkiin, tehtiin yhden kisailijan vellijauholle kokaiinin pikatesti. Se osoittautui positiiviseksi ja äijä napsahti vankilaan kuudeksi tunniksi. Kuka helvetti toisi Norjasta huumeita Brasilian huumekehtoon???? Olivat varmaan viranomaiset tyytyväisiä kun saivat ensimmäistä kertaa jonkun kiinni joka yritti huumetta maahan salakuljettaa… . Kaiken maailmankiertämisen jälkeen en kyllä koskaan lähtisi Fortalezaan lomalle.

Järjestelyitten takkuaminen alkoi jo meidän matkajärjestelyistä. Järjestäjien piti hoitaa meidän kyyti Fortalezasta Jeriin. Kyytiä ei sitten ollutkaan ja jouduimme vuokraamaan auton jotta pääsimme perille.
Jeri osoittautui maineensa veroiseksi paratiisiksi. Kaikki kylän kadut olivat pelkkää löysää hiekkaa. Joka toinen liike oli jollain lailla tekemisissä surffauksen kanssa. Useampi kuin joka toinen vastaankävellyt oli surffari. Näistä useampi kuin joka toinen oli hippi, näistä useampi kuin joka toinen oli narkkari. Bileet Jerissä jatkuivat joka yö aamu kuuteen asti, bilettäjät bilettivät kuka minkäkin voimalla. Päivällä rannalla oli huikea seurata maailmanluokan surffausta suoraan maailman huipulta. Treeniä Jerissä vetivät parhaillaan mm. freestylen Venezuelalainen Maailmanmestari ja Saksalainen Euroopanmestari. Ei väärä paikka lähteä viettämään lomaa.

Päivät ennen kisaa treenailimme kevyesti kaikkia lajeja ja valmistelimme varustuksen kisakuntoon. Varusteita oli loppujen lopuksi melko vähän. Tämä puoli ei stressiä juurikaan aiheuttanut, kuten usein tapana on isoissa kisoissa.

Kaikille joukkueille oli annettu käyttöön kuljettaja ja auto. Meidän tiimillä oli lisäksi yksi ylimääräinen auto ja kuljettaja johtuen huoltajien suuresta määrästä. Tiimiin liittyi vielä loppumetreillä Andres niminen Argentiinalainen elämänhengailija. Andres oli meidän tulkki kuljettajien suuntaan jotka eivät länsikieliä juuri puhuneet.

Avajaiset Jerissä olivat taas mahtipontiset ja kaikesta näki että kisassa oli satsattu paljon rahaa ja voimavaroja näyttävyyteen. Tässä vaiheessa kisasta ei saatu vielä mitään lisäinfoa.

Päivää ennen starttia matkustimme Paranaiban kaupunkiin joka oli köyhän pohjois-brasilian toisiksi suurin kaupunki. Kartat ja reittikirjat kuittasimme kaupungissa vuorokautta ennen starttia. Kaupunkiin oltiin matkattu Jeristä neljän tunnin automatka.

Kartat olivat 1:100 000 mittakaavaisia. Reitissä ei ollut mitään ihmeellistä, karttojen perusteella siis. Mutta eihän sitä informaatiota hirveästi ole saatavissa jos sentti kartalla on maastossa kilometri;). Alkuperäiseen taktiikkaan aiheutti pureskeltavaa pakollinen kahdeksan tunnin tauko sääntö. pakollisia taukotunteja sai kisan aikana vähentää vähintään tunnin jaksoissa neljässä eri paikassa PC4, PC5, PC15 ja PC16. Lisäksi ensimmäisessä pitkässä melonnassa oli yksi bonusrasti jonka hakemisella pystyi vähentämään taukoajasta 4h. Melontaa kertyi 9km enemmän jos rastin kävi hakemassa pimeässä. Lisäksi matkantekoon vaikutti vuorovesi jonka vaihtelu oli 2m20cm. Samansuuntaisissa kanavissa vesi saattoi virrata ihan eri suuntiin, tai toisessa ei lainkaan. Ihmeellinen on maailma.

Parnaibassa herättiin taas aikaisin starttiaamuna. Ajelua tuli rapiat 3h Tutoian kylään jossa joukkueet kerääntyivät kasaan. Kaikki kellonajat ja syyt mitä milloinkin tapahtui piti jatkuvasti kysellä Brassijoukkueilta. Informaatiota ei ulkolaisille juurikaan tullut. Ihmetytti kovasti kun kuitenkin kyseessä oli MM kisa. Parin tunnin notkumisen jälkeen kylästä jatkettiin matkaa johonkin kylään puolentoista tunnin matka jonka nimeä en nyt muista. Kylässä meiltä puhkesi rengas ja kuskit pääsivät sitä korjailemaan. Samalla me laitoimme itsemme kisavirityksiin. Renkaan paikkauksen jälkeen ajeltiin vielä kuusi kilometriä autiolle rannalle. Joukkueet kokoontuivat rannalle ja pienet kalastajaveneet kuljettivat kisailijat muutaman kilometrin levyisen lähden yli toiselle puolelle. Red Bull moottorivene kävi kyydityksen aikana jakamassa tiimeille ylimääräistä energiaa. Toisella puolella oli sitten vihdoinkin se paikka ja hetki edessä jota oli viikko odotettu.

Startti / Osuus 1. 28km juoksua.
Joukkueet kokoontuivat tällä kertaa Ecomotion tekstin muotoiseen muodostelmaan. Helikopteri lenteli muutaman kerran yli ja kisajohtaja koitti kohottaa fiilistä. Kolmannen kierroksen jälkeen summeri soi ja kisa oli käynnissä. Vauhti oli tuttuun tapaan tietysti raaka, mukaan siihen oli tietysti päästävä. Ensimmäiset kaksi pistettä sijaitsivat lähimpien dyynien huipuilla. Kelasimme pisteille kärjen tuntumassa ja kakkospisteellä olimme itseasissa kärjessä yhdessä Quechuan kanssa. Ensimmäiselle varsinaiselle rastille oli matkaa 5km. Suurin osa joukkueista suuntasi kilsan sivuun kovalle biitsille juoksemaan. Vauhti oli meille sopiva ja minä vedin joukkoa. Ykköselle piti suunnata ison dyynirivistön yli ja oikaisin sinne turhan aikaisin. Kaikki kuitenkin seurasivat ja tekivät saman virheen kuin mekin. Ykkösellä leimasimme toisena. Kakkoselle oli 6km. Suoraan meno oli riskireitti tiheältä näyttäneen puualueen läpi. Koko kärki suuntasikin taas rantaan vaikka sitä kautta juoksumatkaa tuli n. 2km lisää. Rannalle päästyämme olin taas kohta kärjessä. Quechuaa lukuun ottamatta koko muu kärki lähti oikomaan rannalta rastia kohti muutama sata metriä meitä ennen. Rastilla oltiin kärjessä sata metriä muuta letkaa edellä Quechuan kanssa. Rastin jälkeen teimme eri valinnat ja vedimme enemmän oikealle kuin ranskanpullat. Eteen tuli iso vesialue jota kiertäessämme muu letka tuli takaluukkuun kiinni kun oikoivat suoraan ylityspaikkaan. Tosin yllätys oli suuri kun katseli montako joukkuetta letkassa enää oli Wilsa, Dart, Lontra, Orion siinäpä ne. Quechuan reitti oli huonompi ja kolmosta kohti tehtävä 15km rantajuoksu alkoi viiden tiimin ryhmäjuoksulla. Viiden kilsan juoksun jälkeen NIKEN Kloseri tuli yhtäkkiä takaa niin kovalla vauhdilla että vauhti kiihtyi 2-3km/h hetkellisesti. Tipuimme saman tien 30-40m letkan taakse. Taktiikan mukaan emme halunneet hapottaa itseämme ja teimme omaa työtä. Loppu kymppi sitten oltiin vaihtoon asti 50-100m etäisyydellä koko matka vauhdin tiputtua siihen mitä se oli ollut. Vaihtoon tulimme siis kuudentena n. 30sek kärjen perässä.

Osuus 2. 80km melontaa.
Teimme nopean vaihdon ja emme juurikaan vaihtaneet varusteita. Pientä energiaa koneeseen jopa 20h melontaa varten. Veteen pääsimme kolmantena joukkueena. Wilsa oli tehnyt supervaihdon ja oli jopa viisi minuuttia edellä. Kolmosella piti myös informoida järjestäjiä siitä ottaako melonnan bonusrastin vai ei. Me olimme päättäneet ettemme ota, mikä oli lopulta erittäin hyvä päätös. Rintarinnan rannasta aloimme melomaan Orionhealthin kanssa. Kisan kovimman melontajoukkueen kanssa. Minä meloin Viktorian kanssa ja pojat olivat toisessa pulkassa. Ensimmäinen tunti meni hyvin ja pysyimme helposti mukana ja jopa vedimme letkaa ilman ongelmia. Toiselle tunnille päästyämme poikien pulkan vauhti hyytyi täysin. Jouduimme lopulta kahden tunnin kohdalla päästämään Orionin menemään ja odottelemaan poikia viitisen minuuttia. Mitään näkyvää ongelmaa ei näkynyt mutta vene ei vaan kulkenut mihinkään. Pystyimme pintakaasulla melomaan poikien vauhtia ja jopa odottelimme heitä useaan otteeseen. Ohitsimme kiisi mm. Sole joka oli yhdistänyt kajakit toisiinsa, kuten meilläkin oli suunnitelmissa. Jouduimme kuitenkin suunnitelmasta luopumaan kun emme kisapaikalla päässeet käsiksi kajakkeihin ja mittaamaan niihin sopivia kiinnikepuita ja ruuveja jne. Kisabriiffissä kysyessämme milloin näemme ja pääsemme valmistelemaan kajakkeja, oli vastaus. ”Teillä on riittävästi aikaa ennen osuutta”. Aika kotiinpäin vetoa. Paikalliset on pulkilla meloneet vuosia ja ulkolaisille niitä ei viitsitä edes livenä näyttää.
Päätimme 7h melomisen jälkeen pitää tunnin tauon PC4 :sella lepokortista ja miettiä mistä poikien vaisu meno johtuu. Ongelma selvisikin nopeasti kun kannoin tavaroita rantaan. Flintan reppu joka oli kajakin takapäässä painoi varmaan 10kg. Lisäksi vettynyt reppu oli peittänyt sitontop kajakin vedenpoistoaukon ja perä laahasi pahasti. Tauon jälkeen iskettiin taas melaa veteen. Vauhti parani vaikka eivät he edelleenkään päässeet meidän kyytiin. Vuorovedestä johtuen välillä oltiin paikoillaan ja välillä taas laskettiin lähes koskea. Aika vaihtelevaa melontaa. Lopussa kun virta oli oikeaan suuntaan pidimme viiden minuutin tauon kun alkoi väsyttämään auringon noustessa. Lopussa raahasimme kajakkeja tietä pitkin ja saavuimme melonnan vaihtoon kolmantena vajaan vuorokauden kisaamisen jälkeen. Melonnan lopussa pidimme PC5 rastilla kolmen tunnin tauon.

Osuus 3. 15km juoksua + 8km melontaa.
Osuus kaksi ja kolme olivat oikeastaan yhtä ja samaa osuutta. Huoltajia ei nähty tässä välissä. Matkaan lähdimme yhdessä SOLEn kanssa joka oli käynyt bonusrastilla. Meillä oli taukoa pitämättä siis 4h ja heillä 3h. Olivat siis reaaliajassa tunnin edellä. Orion oli ainoa joukkue joka todella hyötyi bonusrastilla käynnistä. Lisäksi rastilla kävi Wilsa jonka kisa sakkasi todella pahoin kun yrittivät liian pienellä levolla vetää kisan. Joku muukin kävi bonuksella mutta en enää muista kuka, eivät siitä kuitenkaan hyötyneet. Ihmetytti juoksuun lähdettäessä kun meillä on kaikki mahdolliset melontavermeet mukana ja Sole vetää suurin piirtein camelbagilla???? kovasti epäilyttää että paikanpäällä on ollut huoltaja tms henkilö joka on ylimääräiset roippeet korjannut talteen???. Kilsan juoksun jälkeen joki pitää ylittää veneellä. Yllätykseksemme veneeseen mahtuu ainoastaan yksi joukkue ja me joudumme odottamaan omaa 5min. Tämän jälkeen teemme oman reitinvalinnan viidakkometsän läpi. Kierrämme selkeää reitti seuraavalle isolle joelle jonka varressa toivomme kulkevan polun. No ei tietenkään kulje. Joen ranta on kuitenkin pääasiassa hiekkabiitsiä joten reitti on mukava ja nopea kulkea. Lisäksi kellon ollessa jo keskipäivä täällä tuuli viilentää mukavasti. Lopussa yritämme löytää taas polun metsästä, mutta polkuja on maastossa tuhat ja viiden minuutin lenkin jälkeen palaamme takaisin joen rantaan. Pari kilsaa ennen waypointtia lopulta iskemme polulle ja pääsemme ylityspaikalle n. 15min SOLEa perässä. Meidän reitti lienee ollut ihan hyvä koska he kuitenkin pystyivät juoksemaan pikku repuillaan, me kuljimme reippaasti kävellen. Vene ylityksen jälkeen saimme taas painajaisissa jo liikkuneet lotjakkeet allemme. Joki jota meloimme virtasi kuitenkin tällä kertaa oikeaan suuntaan ja melonta oli jopa mukavaa.

Osuus 4. 104km MTB
Alunperin olimme budjetoineet osuudelle 6h. Vaihdossa sanoin jo että taitaa olla huomattavasti pidempi osuus tulossa. Lastasimme hieman enemmän energiaa pyöriin. Matka alkoi Paranaiban kaupungista n. 20km asfalttiosuudella, siinä saatiin osuuden ka hieman nostettua;). Asfalttipätkän loputtua karu totuus paljastui. Jokainen joka haluaa tietää mitä totuus oli, voi lähteä ajelemaan Yyterin hiekkadyyneille. Hiekka oli yhtä pehmeää, tosin sitä oli ihan helvetisti enemmän. Välillä kuljettiin pitkiä pätkiä fillariä työntäen. Noin neljän tunnin ajelun jälkeen pääsimme PC8 rastille. rasti oli keskellä kylää ja sieltä ostettua hieman virvokkeita. Olimme ajaneet SOLEn lähes kiinni vaikka teimme n. 15min virheen etsiessämme yhtä polun lähtöä keskellä pimeyttä. Vähän ennen virhettä olimme saaneet Espanjan Buffin kiinni. Joukkue oli pitänyt meitä vähemmän taukoa ja oli melko pihalla. Kuumuus väsytti ihan eri tavalla kuin viileässä kisailu. Rastilta lähdettiin yksin liikkeelle Buffin jäädessä sinne elpymään.
Vartin ajelun jälkeen Viktrorialla oli yllättäen hieman energiahuolia. Pysähdyimme viideksi minuutiksi tankkaamaan. Vauhti pysyi kuitenkin tämänkin jälkeen hyvänä ja Flinta auttoi Viktoriaa hetkittäin. Rasti PC9 oli virtuaalinen. Talon seinästä piti etsiä päivämäärä. Tässä teimme huonoa tiimityötä. Reittikirjassa oli talosta kuva ja silti pörräsimme väärän rakennuksen ympärillä. Lisäksi kun ajoin oikealle talolle jäivät Flinta ja Viktoria edelliselle jotain ihmettelemään. Virhettä lienee tullu 5-10min. Rastilla päätimme pitää tauon ja antaa Viktorian hieman tankata ja levätä. Itsekin aattelin koittaa levätä. Kuistilla oli kymmenkunta paikallista jotka eivät puhuneet mitään. No, ku oltiin maattu siinä 2min niin alkoikin jokaiselle puheripuli. Ei siinä sitten maattukaan kuin 12min. Tauon aikana Buff oli käynyt rastilla. Ei muuta kuin pari minuuttia heidän peräänsä. Kymmenen minuutin kuluttua Viktoria halusi yllättäen pysähtyä. Pysähdyksen jälkeen tulikin sitten oksennusta. Tankattu neste ja energia ei pysynyt sisällä. Meidän oli pakko ottaa siihen tauko. Nestettä työnnettiin suuhun suullinen 3-4min välein. Taukoa tuli yhteensä puoli tuntia. Pääasia oli kuitenkin että neste pysyi sisällä. Tauon aikana meidät ohitti 5-6 joukkuetta, käytännössä kaikki joukkueet lopullisilla 4-9 sijoilla. Tauon jälkeen matkaa jatkettiin taas hyvällä vauhdilla. Yksi joukkue saatiin taas kiinni ja se oli kukapas muukaan kuin rättiväsynyt Buff. Vaihtoon tultiin sitten lopulta, aikaa taisi kulua 12h?

Osuus 5. 31km Trek
Vaihdossa kulutimme aikaa varmaan 40min että saimme Viktoriaan pumpattua lisää nestettä ja energiaa. Lopulta pääsimme matkaan ja takaa peesiin halusi Tanskan Coastzone. Kartan mukaan vuorelle lähtenyt polku lähtee tien päästä ojanotkon oikeaa reunaa ylös asti. Siitä sitä sitten etsittiin ja puolen tunnin haahuilun jälkeen oli pakko todeta ettei polku ainakaan siitä kohti ylös mene. Ei muuta kun ojan vasemmalle puolelle ja mäen huipulle. Siellähän se polku sitten kulkikin. Pummissa mukana kulkeneet tanskalaiset ja Inkku olivat muuttuneet tässä vaiheessa zombieiksi ja jäivät polun löydyttyä saman tien. Tässä samassa paikassa NIKE teki ensimmäisen ison virheensä 2,5 tuntia. Käytännössä kaikki tekivät virheen jotka kartan mukaan yrittivät suunistaa. Matka taittui mukavasti ja vielä mukavammin Quechualla joka ohitti meidät kovalla iskulla puolivälissä matkaa PC11. Otimme yhden 15min tauon matkalla huipulle. Rastille tultuamme Quechua heräili myös oman taukonsa jälkeen. Huipulla 900m korkeudessa oli lähes kylmä. Matka taittui alaspäin. Quechua ryntäsi taas kovaa vauhtia. Kohta olimme kuitenkin taas edellä. Heillä oli kuitenkin kova yritys päällä. Tasangolle päästyämme saimme melonnan jälkeen johtaneen Brassijoukkueen kiinni. Vaihtoon tulimme 6-7 sijalla. Sija 4 oli ainoastaan vartin edellä.

Osuus 6. 22km MTB
Helpoimmalta näyttänyt pyöräily oli edessä. Puoli minuuttia meitä ennen matkaan kaasutti Brasilian Lontra. Matkamme haarautui heti kilometri jälkeen kun valitsimme eri reitit. Itselle tuli hieman kiertävämpi mutta selvä reitti. Ilma oli muuttunut suorastaan tukalaksi. Tukaluus johtui ilmeisesti siitä että vielä muutama tunti taaksepäin oltiin viileässä vuoristossa ja nyt taas pätsissä. Vastaan tuli joki jossa virkistyimme muutamien minuuttien ajan. Puolen tunnin pyöräilyn jälkeen itselle iski kisan ainoa pahempi väsymysjakso kun nukahdin vartin aikana miljoona kertaa tankoon. No tankonuokkuminen ilmeisesti auttoi ja kohta taas oli pirteää menoa. Paahtavassa kelissä päästiin vaihtoon. Vaihdossa Viktorilla ja Mikellä vaikutti olevan hieman huolia. Vaihto venyi taas yli puolituntiseksi.

Osuus 7. 15km Trek + laskeutuminen ja jumarointi
Matkaan lähti viisi joukkuetta vartin sisään. Ehdimme nousta 20min ylös jyrkkään aurinkoa paahtavaan rinteeseen kun Viktorian oli pakko pysähtyä. Etsimme parhaan mahdollisen varjopaikan, jos sellaista edes lehdettömien puiden alta pystyi löytämään. Pidimme 20min palauttavan tauon ja otimme kaikki Viktorian kamat kantoon. Nyt tuli sitten itsellekin nesteenkanto ennätys. Omaa nestettä mukana oli 4,5L ja Viktorian nesteitä lisäksi 3,75L. Joku väitti ennen Brasiliaan ettei siellä tarvi kantaa repussa mitään. Nyt taisi repulla olla painoa kymmenisen kiloa. Tauon jälkeen pääsimme eteenpäin 15min. Nyt löysimme lähteen johon oli rakennettu eläinten juottopaikka. Siinä oli sitten Viktorian hyvä kellua jonkin aikaa. Taukoa tuli taas vartti. Kartassa tästä eteenpäin piti kulkea polku. Seurasimme uraa ylöspäin joka kulki suurin piirtein kartan mukaisessa paikassa. Se ei tietenkään ollut oikea. Tulimme takas alas ja jatkoimme ylös läpi kunnon piikkipensaikon. Kohta alkoi näkyä edellä menneiden jälkiä. Vartin kiipeilyn jälkeen uraa oli sitten tehty jopa machetella. 400m ylöspäin taittui yhdellä loikalla yli 40 pluscelsiuksen avustuksella. Huipulla saimme kuitenkin taas vastaamme toivotun pienen tuulenvireen. Matka alkoikin ylhäällä taittumaan mukavasti ja kelasimme edellä meneviä joukkueita kiinni. Lopulta pääsimme laskeutumispaikalle. Tulimme parahiksi illan pahimpaan liikenneruuhkaan paikalle. Päätimme ottaa yhden tunnin tauon aikakortista tässä koska odotusta näytti kertyvän. Edellä oli köysissä Quechua, Buff, Macain, Dart ja Lontra. Tunnin tauon jälkeen pääsimmekin sitten aika nopeasti muutaman minuutin odotuksella köysiin. Laskeuduin ekana alas melko vaarallisen oloista viritystä pitkin pimeässä (onneksi). Alhaalla olin yhdessä Dartin toisen laskeutujan kanssa. Tiimi laskeutui osuuden alta pois. Sitten alkoikin hierominen.
Köysistä alaspäin oli waypoint jonka löytyminen näytti melko hankalalta pimeässä viidakossa. Sanoin että parasta on mennä sivusta ylös polulle ja kulkea polkua pitkin waypointiin. Mike sanoi että ei halua sinne tulla. Kysyin että mitä hän sit haluaa tehdä. Sanoi että minä päätän sanoin että mennään sitten ylös. Taas kohta tuli vastaus ettei halua tulla… No sitä kun oli jatkettu neljä kertaa totesin että hän saa suunnistaa seuraavan rastivälin ja annoin kartan ja lampun hänelle. Hieromiseen ja kiipeilyyn puskissa meni varmaan puolituntia aikaa. Kohta Miken perässä sitten tultiin alas waypointiin ja polku ylöspäin löytyi nopeasti. Reitti kulki nyt jyrkkäreunaista harjannetta ylöspäin. Harjanteen päältä alkoi ”viitoitus” jumarointiin. Seurasimme satojen metrien välein aseteltuja merkkejä kohti jumarointia. Puoli kilometriä ennen rastia vastaan tuli Buff. Buff oli ohittanut meidät laskeutumisen jälkeen kulkemalla reittiä mitä minä halusin kulkea. Buff kertoi jo pyörineensä suunnassa mihin oltiin menossa vajaan tunnin etsien polkua ja viitoitusta. Ei kuulemma ole siellä. Menimme halpaan ja emme lähteneet rinnettä tutkimaan. Aloimme pörräämään kohdassa jossa ”selvä” ura haarautui miljooniksi. Lopulta päätimme palata kilometrin taaksepäin missä olimme nähneet edellisen viitoistusmerkin. Merkki oli polunristeyksessä. Päättelimme että joku on tahallaan siirtänyt merkin väärään paikkaan ja lähdimme kulkemaan polkua ylöspäin. Lopulta tulimme ylös köysille. Tosin niiden yläpäähän. Osa lähti tarkistamaan ylhäältäpäin missä ne köydet sitten muka on. Yksi järjestäjä antoi meille ohjeita. Lähdimme ohjeiden mukaan taas rinteeseen. Ohjeet osoittautuivat taas täysin virheellisiksi. Lopulta olimme kaiken haahuilun jälkeen kulkeneet kahden kilometrin matkan takaisin pisteeseen missä ensimmäisen kerran tapasimme Buffin. Matkan teko oli käynyt huomattavan vaikeaksi kun molemmissa joukkueissa oli kolme zombieta ja yksi joka koitti löytää reitin pois viidakosta. Otin Lupinen Miken päästä ja lähdin Buffin Siglen kanssa etsimään polkua. Kävelin 50m ja avot, voi/&%¤#... siinä se oli. Me oltiin uskottu Buffia ja laitettu aikaa tähän 2-3 tuntia turhaan. Jumareille oli tästä matkaa vielä puoli kilsaa mutta olin täysin varma että reitti on oikea. Jumarit oli taas heikko esitys järjestäjiltä, ei mitään ihmeellistä, perusnousua piikkipuskan läpi;). Jumareiden päällä oli sitten vuorossa meidän viimeinen kolmen tunnin pakollinen tauko osuus.
Kisa oli pilattu täydellisesti köysien välillä tekemällä tässä yhteensä 3-4 tuntia virhettä. Nelossija oli edellä 3h5min. Viktorian ongelmistakin huolimatta vauhti olisi siis riittänyt nelossija taisteluun.
Tauon jälkeen löntystelimme kilsan verran vaihtoalueelle joka oli kylän keskustassa. Buff oli meitä edellä 10min. Seuraavaan eroa oli kai puoli tuntia.

Osuus 8. MTB 64km
Teimme nyt nopean vaihdon ja pääsimme liikkeelle ennen Buffia. Tosin he hyökkäsivät samaan junaan nopeasti. Alku mentiin varovasti jyrkkää teräväsärmäistä kivitietä alaspäin 500m. Tämän jälkeen alettiin polkemaan vähän vauhdiikkaammin. Lapierre olikin sitten ihan mukavasti syönnillään ja Buff laahasi koko ajan. Puolen tunnin ajelun jälkeen Buff kääntyi oikealle eri reitille. Mulla ei tullut mieleenkään että olisin lähtenyt samaa reittiä. Lähinnä halusin heistä eroon öisen kokemuksen jälkeen. Nyt alettiin ajamaan sitten isoa kovaa. Naru kiinni Viktoriaan ja vauhti päälle. Kohta osoittautui että 2000e Lapierre kulkee kovempaa kuin 7000e Spessu. Jouduttiin löysäämään vauhtia että Mike pysyi matkassa. Puolivälin rastille tultiin ennen Buffia. Jatkoimme nopeasti matkaa ja varjosessa kohdassa n. 90min ajelun jälkeen pidimme tauon. Itse olin pirteä ja söin puusta cashew hedelmiä ja seurasin pienten porsaiden sielunelämää puun alla. Kohta selvisikin että ne odotteli valmiiden cashew hedelmien tippumista puusta. Hedelmän tippuessa maahan ne suorastaan taistelivat siitä kuka sen saa nielaista yhdellä hotkasulla. Myös suklainen snickers paperi tuntui uppoavan ilman ongelmia. Viiden minuutin tauon jälkeen komensin tiimin pystyyn ja matka jatkuin. Edessä oli singletrackia. Kuumin päivä oli selvästi tulossa kun jo klo 10 aikoihin oli paahtavan kuuma. Vaihtoon päästyämme Viktorialla oli selvästi heikot hetket.

Osuus 9. Melonta 60km
Aikaa kului taas yli puolituntia kun Viktoriaa koitettiin saada taistelukuntoiseksi. Parit oksupoksut löysi taas tiensä talon nurkalle. Lopulta aloitettiin kävely joelle puolentoista kilometrin päähän. Viktoria laahusti ilman kantamusta mukana rantaan. Olo näytti todella heikolta. Rantaan päästyämme saimme todeta veden lämpötilankin olevan matalassa joessa ainakin 35c.
Joki osoittautui todelliseksi melonta pelleilyksi. keskimääräinen melontamatka lienee ollut n. 30m. Muuten jatkuvasti raahattiin kanoottia pitkin hiekkaa tai kivikkoa. Tunnin tahkoamisen jälkeen perskärpäset Buffin muodossa iskivät taas takaluukkuun. Siglellä oli kova isku päällä mutta toiset pojat lonnivat joukon jatkona. Kohta vauhti tasoittui ja molemmat tiimit kulkivat vuorotellen kärjessä. Tsemppi oli hyvä. Viktoriallakaan ei näyttänyt pahemmin olevan ongelmia.
Seitsemän tunnin ”melomisen” jälkeen vesi loppui kokonaan joesta. Eteen tuli joen pohjalla 2-3m korkeita puskia joita pujotellen koitettiin kajakkeja vetää. Välillä ei edes tiennyt mihin suuntaan joki jatkui. Auringon laskua ennen päätimme pitää 5min tauon ja nukkua hieman että vauhti pysyy pirteänä. Pojat olivat huolissaan että Buff pääsee karkuun. Sanoin ettei kannata olla huolissaan. Olen sata prosenttisen varma että tapaamme heidät samoissa merkeissä mutkan takana. Ja näin kävi. Saavutettuamme heidät olimme ”meloneet” 7,5h ja n. 20-23km. Buffin Arnau sanoi että 20 kilometristä eteenpäin vettä tulee olemaan vieläkin vähemmän. He olivat sitä mieltä että kannattaisi vetää kajakkeja tietä pitkin loppuosuus. Sanoin että aika riskiä kun ei ole varma missä ollaan. Kartta kun ei todellakaan ollut ihan tiptop. No, pienellä tiedustelulla (joka tosin vei aikaa ainakin 20min) sitten selvisi että tie rannasta kulkisi haluamaamme paikkaan. Ei muuta ku köydet kajakkiin kiinni ja vetämään. Paikoissa joissa oli kiveä esillä homma toimi hyvin mutta löysässä hiekassa kajakki liimautui oikein kiinni. tunnin jälkeen David lähti kyselemään taas neuvoa kun oli risteävää aluetta. Kajakit jäivät tielle ja kisailijat ympärille levyksi. Kohta paikalle ajoi moottoripyörä joka oli ajaa ojaan kun puikkelehti kajakkien välissä eteenpäin. Tosin vielä lähempänä ojaan ajoa hän oli hetken kuluttua kun valokeila osui tarpeillaan tien olleeseen Espanjan tyttöön.
Muutaman tunnin kuluttua lähestyimme Paracuan kylää. Huhu meidän tulosta oli kiirinyt kylään. Ensimmäisen katulyhdyn alla meitä vastassa oli varmaan sata ihmistä. Kaikki seurasivat meitä kylän keskustaan mistä löysimme kaupan. Kunniaksemme kylässä soitettiin kirkonkelloja ja katuvalot sytytettiin ”arvo” vieraiden kunniaksi. Paikalla oli kohta arvion mukaan kolmisensataa kyläläistä. Martin Flinta koki tässä sitten kisan momentuminsa. Joku pyysi häneltä nimikirjoitusta;). Ei hyvää jos ei jotain pahaakin. Viktoria alkoi nyt voimaan pahoin ja oksensi syömänsä talon taakse.
Jatkoimme taas matkaa. Homma kävi rankemmaksi kun Viktoria nyt pelkästään käveli ja minä vedin yksin toista kajakkia, pojat toista. Pari tuntia jatkoimme yhdessä Buffin kanssa. Tämän jälkeen meidän oli pakko todeta että joudumme jäädä lepäämään, Viktoria oli alkanut oksentamaan enemmän. Laitoimme kajakit yhteen ja Viktorian makaamaan kajakkiin. Koitimme päästä näin eteenpäin. Puolituntia vedimme kaikki pelissä. Tämän jälkeen oli pakko todeta ettei homma tule toimimaan. Matkaa olisi vielä kolme kilometriä ja voisimme sen jälkeen meloa loppumatkan 4km. Pidimme taas taukoa ja koitimme saada Viktorian voimiin. Olotila oli kuitenkin mennyt niin huonoksi ettei hän pystynyt juomaan tai syömään mitään. Jatkoimme vielä kerran matkaa Viktorian horjuessa mukana. Kilometrin jälkeen homma loppui sitten kokonaan. Maahan lepäämään vajonnut Viktoria ei enää vastannut puheeseen ja oli ihan velttona. Koitimme soittaa hätäradiolla apua mutta radio ei toiminut. Tämän jälkeen koitimme maailmanlaajuista gps pelastusväline Spottia, mutta sekään ei toiminnut. Kolmesta vaihtoehdosta kaksi oli nyt suljettu pois, avun soitto ja itse perille pääsy. Päätimme että lähdemme hakemaan apua. Otin Lupinen päähän ja juoksin 7km matkan seuraavalle vaihtopaikalle.
Vaihtopaikalta löytyi kohta lääkäri. Lääkäri joutui hetken odottamaan autoa Peugeot Escapea. Sanoin lääkärille kolme kertaa ettei reittiä pitkin pysty ajamaan autolla jota juosten tulin. Lääkäri sanoi että kyllä hän tietää että pääsee. Mitä siinä turhaan vastaan väittämään. Auton mittarissa oli 1200 ajettua kilometriä. Kohta autossa oli saman verran lommoja. Kuljettaja oli täysin idiootti. Ajoi suoraan isojen kivien yli ja kapealla polulla puskien läpi jne. Kohta sitten selvisi että olin oikeassa ja reittiä pitkin ei pääse. Takas yli samojen kivien ja kantojen. Lopulta pääsimme takakautta potilaan luo. Siirryimme vaihtopaikalle autolla ja Viktoria meni suoraan tiputukseen. Loput tavaramme haettiin myöhemmin.
Mike olisi tietenkin halunnut jatkaa matkaa. Kilpailunjohtaja kuitenkin hylkäsi meidät koska emme olleet liikkuneet yhdessä;). Sitten hän muutti syytä. Nyt syyksi tuli se että olimme matkanneet autolla. No, tippaa annettiin 2x0,5L mikä oli aivan liian vähän. Ei olisi ollut mitään järkeä jatkaa. Operaatioon meni 2-3 tuntia aikaa ja sinä aikana en itsekään ollut juonut mitään, ainoastaan juossut 7km täysillä 500km kisailemisen jälkeen. Nyt alkoi itseäkin huippaamaan kunnolla. Nestehukka oli iskenyt itsellekin. 3h ajomatkan jälkeen Jeriin menin suoraan nukkumaan. Huoltajat olivat sitten pyytäneet lääkärin tsekkaamaan voinnin. Ei kai siinä muuta kun koko ajan nestettä koneeseen.

Meille kajakin kanto Viktorian tilanteessa oli väärä päätös. Tosin se olisi ollut nopeampi mitä meloen. Buffin aika oli 15h kun taas pimessä tahkonneet ”melojat” tekivät n. 17h aikoja. Nopein aika oli koko matka kantaen 12h ja koko matka päivällä meloen 13h. Uskon että ilman ”turhia taukoja oltaisiin päästy kantamalla jopa 14h, jos Viktoria olisi jaksanut. Josjos. Kisa jäi kesken n. 500km kohdalla kun matkaa oli enää jäljellä 34km MTB, 32km purjehdus ja 10km juoksu. Sijoitus oli ilmeisesti 10 tai 11 keskeytyshetkellä.

Kisajärjestelyistä ei kovin hyvää kuvaa jäänyt. Kakulla oli hieno kuorrutus. Kaikki näytti todella hienolta ja näyttävyyteen oli satsattu. Köysitehtävistä toinen oli vaarallinen ja toisessa jumaroitiin 30m puskassa. Dart-Nuunilla oli laskeutumisessa todellinen vaaratilanne. Eniten kuitenkin kilpailussa häiritsi kotiinpäinveto jatkuvasti. Kaikki kerrottin portugaliksi, mutta kilpailu oli mielestäni Maailmanmestaruuskilpailu. Jokaisella pitäisi olla lähtökohtaisesti sama tieto käytössä samaan aikaan. Nyt tieto tuli yleensä toisenkädentietona paikalliselta joukkueelta. Yhtään väheksymättä muutamien joukkueiden suorituksia, tuskin ne jossain muussa kilpailussa olisivat niillä sijoilla olleet millä nyt. Portugalia puhuneet joukkueet hyötyivät järjestelyistä huomattavasti.

Joukkue oli todella hyvä. Martin Flintalla on Ruotsissa kyseenalainen maine ja moni on sanonut ettei koskaan kilpailisi hänen kanssaan. Tämän kokemuksen jälkeen voin sanoa että hän oli varmasti parhaita mieskisailijoita joiden kanssa olen koskaan kisaillut. Tämä kisa varmasti muuttaa myös ruotsalaisjoukkueiden suhtautumista häneen. Viktoria oli selvästi paras nainen kenen kanssa olen koskaan kisannut. Kokemattomuus todennäköisesti oli syy mikä johti imeytymisongelmiin tällä kertaa. Aikaisemmin hän on yleensä ollut joukkueen vahvimpia ja aikaa juomiseen ja syömiseen on ollut riittävästi. Nyt mentiin rajoilla ja energia ilmeisesti hieman unohti. Myös paahtavassa kuumuudessa energia nauttiminen on hankalaa. Mike on Mike. Kovempaa tsempparia on vaikea löytää. Kaveri on nyt kunnossa ja oli valmis kovempaankin vauhtiin. Alkuperäisen taktiikan mukaisesti vedettiin, tosin kisan pakollinen 8h tauko sääntö pakotti suurimman osan tiimeistä saman tyyppiseen taktiikkaan, mikä meille ei ollut ollenkaan hyvä asia. Bonusrastin haku oli järkevää ainoastaan Orionhealthille joka oli omaa luokkaansa melomaan kisassa. Nike veti samalla taktiikalla meidän kanssa ja oli koko kilpailun ylivoimaisesti kovavauhtisin joukkue. Kaksi isoa 2,5 ja 3h pummit kuitenkin tiputtivat heidät voittotaistelusta. Meille tuli ”turhaa” taukoa ja virhettä yhteensä 6-8h. Nelosija olisi tullut kilpailussa ilman virheitä tai vaihtoehtoisesti ilman Viktorian ongelmia. Molemmat pois niin oltaisiin taisteltu kärjen tuntumassa. Parhaat voittivat kuitenkin taas kerran.

Seuraavaksi lähdetään Abu Dhabi Challengeen samalla nyrkillä.
Kiitos sponsoreille ja varsinkin huoltajille jotka yötä-päivää pitivät meistä huolta.