Joukkue oli koottu vanhojen näyttöjen perusteella ja kolmen miespuolisen seikkailudinosauruksen, Ville Niemelän, Janne K. Monosen ja Eero Jäppisen, lisäksi mukana oli tuulahdus nuorempaa ja seikkailu-urheilun saralla hieman kokemattomampaa naisenergiaa Henrika Malmströmin muodossa. Kisan kestoksi oli etukäteen arvioitu kärjen osalta 3 vuorokautta, eli 72 tuntia. Pakollisia taukoja oli ainoastaan yksi kahden tunnin tauko noin puolivälissä kisaa.
Kisa alkoi Porkkalan niemeltä tiistai-aamuna asiaankuuluvalla tavalla, eli heti porukka märäksi ns. coastaleering osuudella, jossa säntäiltiin pitkin liukkaita rantakallioita ja uiskenneltiin. Merivesi oli raikasta. Ensimmäinen osuus jatkui melonnalla kajakkikaksikoilla, jonka jälkeen tuli coastaleering osuus, jossa myös soudettiin tavallisilla mökkiveneillä pikku lenkura. Tämän jälkeen taas melottiin ja coastaleerattiin (eli juostiin ja uitiin) ja sitten taas melottiin ja sitten taas coastaleerattiin. Kun vesileikit hylättiin muutaman tunnin kisaamisen jälkeen, olimme johdossa.
Alun vesileikkien jälkeen matka jatkui ensin juosten rullaluistimet kädessä ja sitten rullaluistellen. Kirkkonummen mäkkäristä haimme drive-thrusta vettä. Jonkin aikaa rullaluisteltuamme iskettiin luistimet reppuihin ja siirryttiin taas jalkapuuhiin. Jalkaosuudella sai välillä vähän käydä uimasillakin, luistimet ja sauvat mukana tietysti. Jalkaosuudella edettiin varsin hienon ja koskemattoman metsäalueen läpi. Välipalana osuudella oli hieno vaijeriliuku, jossa osalla liuku riitti kuivalle maalle, mutta osa joutui taas uiskentelupuuhiin. No, mikäs se on uidessa, kun osaa ja sukatkin on valmiiksi jo kosteat. Osuuden lopussa oli lyhyt rullaluistelupätkä, jonka jälkeen saavuttiin vaihtoon Evitskogiin kisakeskukseen, eli KN-keskukseen.
Kisakeskuksesta matka jatkui rullaluistellen. Lähdimme matkaan kärjessä, mutta epäonni iski kahdessa muodossa: 1) Ville unohti jotain, ja 2) Jannelta lähti luistimista pyörä irti.
Korjausoperaation jälkeen matka jatkui luistellen Veikkolan R-Kioskin kautta kohti Nuuksiota. Luistelun lopussa olimme toisena 6 minuuttia kärjen perässä. Koko yö kuluikin sitten jalkaisin kulkiessa pitkin Nuuksion hienoja metsiä ja polkuja. Vauhtimme oli erittäin heikkoa ja ero kärkeen kasvoi. Koko yön tepasteltuamme napattiin taas luistimet kantoon, syötiin järjestäjien tarjoamat kyrsät ja jatkettiin tepastelua. Kun asfalttitie tuli vastaan, heitettiin luistimet alle ja lähdettiin valtavaa vauhtia kohti uutta virkistävää kohokohtaa, eli hyppyä veteen ja uintia. Pienen tetsauksen jälkeen pojat hyppäsivät pommilla kalliolta järveen ja uivat lyhyen matkan lahden poikki, ja Henrika uitti kamat toiselle puolelle lahtea ottaen samalla ensitutustumisen Finnfoam eristyslevyyn.
Uinnin jälkeen matka jatkui jalkaisin kohti Falkbergetiä. Falkbergetillä oli köysilaskeutuminen ja jumarointi ylös pareittain. Kallion korkeudesta ei allekirjoittaneella ole tarkkaa tietoa, mutta korkeus ja köysitehtävän toteutus oli näin suomalaisessa toimintaympäristössä kuitenkin erittäin hyvää tasoa. Lyhyen tepastelun jälkeen heitimme taas luistimet jalkoihin ja luistelimme kisakeskukseen ja vaihtoon. Tässä vaiheessa oli kisaa kisattu reilu vuorokausi, eli kello oli noin 10 keskiviikkoaamuna.
Vaihdossa kävimme suihkussa hiertymien välttämiseksi ja jatkoimme matkaa pyörällä. Jonkin aikaa ajettuamme ajoi tuleva voittajajoukkue, Omjakon, ohitsemme aivan ennennäkemätöntä vauhtia. Pyöräilyssä oli alkupuolella pyöräsuunnistusta MTB-O erikoiskartalla Gunnarlan hiihtomajan läheisyydessä Lohjalla. Kartta oli tosin, kuten asiaan luonnollisesti kuuluu, aivan hanurista, ja vieläpä melko syvältä. Päivitystä karttaan ei oltu ihan viime päivinä tehty. No, matka jatkui kuitenkin hissunkissun polkimia aavistuksenomaisesti painaen kohti uusia rasteja ja uusia kokemuksia. Näihin kokemuksiin kuului mm. rastin leimaaminen Elias Lönnrotin kämpän pihalla, uinti tai pikemminkin läpyttely Finnfoam erityslevyä apuna käyttäen pyörien kanssa järven yli, tetsausta poluilla ja ilman polkuja ja meidän joukkueen osalta myös seisovan lounaspöydän tarjonnasta nauttiminen jossain huitsin nevadassa. Takapuolta myös rasvattiin ahkerasti jokaisessa mahdollisessa käänteessä ja todettiin, että mustikkasato on kohdallaan.
Illan lähestyessä oli vuorossa etukäteen kisan ravistuttavin osuus, eli ns. masterswimming -osuus Finnfoam erityslevyllä, aka åbögning, eli Kiskonjokea 6 km alavirtaan fillareiden kanssa läpsytellen. Ilmassa oli huippu-urheilun tuntua kun loikkasimme veteen kuin saukot ja etenimme lähes plaanissa kohti uusia rasteja ja uusia kokemuksia. Suosittelen.
Finnfoam läpsyttelyn jälkeen jatkoimme salamannopean vaihdon siivittämänä matkaa polkupyöräillen. Pimeys hiipi päälle ja nukkumatti alkoi heitellä unihiekkaa silmiimme. Unisuudesta johtuen otimme pienet kauneusunet erään rastin lähellä, eli ohjelmassa oli 20 min syvää unta maassa maaten. Fillariosuuden välissä kävimme myös nousemassa Tammisaaren vesitornin portaat valjaat päällä ja itse itseämme prussik-lenkillä varmistaen. Täytyy sanoa, että harvoin, jos koskaan, on portaiden kävely tuntunut yhtä turvalliselta, joten siinä mielessä oli varsin perusteltua, että kannoimme koko parin satasen mittaisen pyöräilyosuuden kaikkia kiipeilykamoja jumar-kahvoista lähtien mukana repussa. Tammisaaressa kopsuteltiin myös muutaman kilsan city-suunnistus pyöräilykengissä. Torstai-aamun valjetessa matka jatkui kohti jotain järveä, jossa oli saari, johon piti uida, joka merkitsi sitä, että oli taas vaihteeksi märkä, joka taas merkitsi sitä, että oli pirun kylmä. Rastit löytyivät jostain entisistä vankityrmistä ja pääsimme takaisin mantereelle ja pyörien selkään ja loppujen lopulta jopa Hankoon Syndaleniin, jossa oli edessä 2 tunnin pakollinen tauko.
Venytimme taukoa tahallaan siten, että nukuimme 2,5 tuntia. Loppuaika noin 3,5 tunnin pysähdyksestä menikin sitten siirrellessä märkiä sukkia kassista toiseen. Syndalenin taukopaikalta lähdimme etenemään kohti Hanko-cityä Kickbikeillä, elikkäs potkupyörillä. Lyhyehkön potkuttelun jälkeen saavuimme Hankoon uimarannalle, jossa rakennettiin kevytpeitteestä, lankunpätkistä ja kahdesta kajakista huikaisevaa vauhtia etenevä katamaraanitykki.
Kuuden kilometrin "purjehduksen" jälkeen jatkui matka katamaraanin purkamisen jälkeen ihan perinteisesti meloen, kohti Syndalenin vaihtopistettä.
Syndalenissa napsuteltiin reilun kympin mittainen jalkasuunnistus, jossa vauhtimme oli taas rauhallinen ja heikko.
Edessä oli kuitenkin koko kisan ehdoton kohokohta, eli yön yli tapahtuva useamman kymmenen kilometrin melonta erittäin hienossa saaristossa, ja mikä parasta, myös erittäin hienossa paikoitellen peilityynessä kelissä. Pelkästään tämän osuuden takia kannattaisi tähän kisaan osallistua, vaikka ei niin jatkuvasta vaatteet päällä uimisesta ja kolme päivää märissä kengissä tepastelusta muuten välittäisikään. Osuus oli erittäin hieno, allekirjoittaneen osalta menee kyllä helposti all-time top-10 sakkiin kaikista seikkailukisaosuuksista ja merimelonnoista kakkoseksi heti Etelä-Kiinan merellä Halong Bayn maisemissa melotun Vietnamin Raid Gauloisesin päättäneen melonnan jälkeen. Tätä osaa Suomesta ei moni suomalainen saa koskaan tästä näkövinkkelistä nähdä. Oli hienoa, eikä edes paljoa pummattu.
Melonnan lopussa oli pikku köysitikaskiipeilytehtävä kajakista käsin sillan alle, jonka jälkeen vaihdoimme salamannopeasti melontarensselit pyöräilyrensseleihin.
Matka jatkui lyhyellä pyöräilyllä, jonka jälkeen oli vuorossa kanootti- tai juoksuosuus. Etenemistavan sai valita vapaasti, kunhan kaikki kävivät kaikilla rasteilla yhtä aikaa.
Kanoottiosuuden jäynäksi osoittautuikin lopulta se, että siinä ei ollut mitään jäynää. Kyse oli melko suoraviivaisesta melonnasta, jossa haettiin rannoilta rasteja, ja vettä oli lähes koko ajan kanootin alla. Välillä tosin jalkauduimme koko porukka. Kanootissa otimme pikku unoset siten, että pojat nukkuivat 2-4 minuuttia kukin, ja Henrika lepäili tunnin verran. Neljä päällä inkkarissa ei itseasiassa suurta eroa juuri ole melooko sitä kolme vai neljä henkeä.
Melonnan jälkeen matka jatkui muutaman kymmenen kilometrin pyöräilyllä, joka päättyi kisakeskukseen. Kisakeskuksessa järjestäjät olivat päättäneet uittaa osallistujat vielä kerran, ja saimmekin taas läpsytellä Finnfoam eristyslevyllä rehevöityneen lutakon yli viimeiselle rastille ja takaisin. Koskaanhan ei ole liian myöhäistä pikku läpsyttelylle.
Maaliin tulimme, kuten asiaan kuuluu, pyöriä mela kädessä taluttaen, ja totesimme, että täällä sitä nyt sitten ollaan reilun kolmen vuorokauden jyystön jälkeen ja sijoitus on ensimmäinen tappio reilun tunnin erotuksella voittajiin.
Yhteenvetona suorituksestamme voi sanoa, että se oli huono. Positiivista oli kuitenkin se, että kisareitti oli paikoitellen tosi hieno, ja jaksoimme jotenkuten yrittää loppuun saakka enemmin tai vähemmin ripeästi edeten, ja olimme maalissakin vielä ihan täydessä pelikunnossa. Henrika suoritui myös ensimmäisestä pitkästä kisastaan varsin hyvin. On meille ihan oikein, että tällaisella suorituksella hävisimme.
Tasohan tässä AR Series osakilpailussa oli kuitenkin kansainvälisesti katsoen varsin vaatimaton, josta kertoo esim. se, että kolme ensimmäistä joukkuetta oli suomalaisia. Lisäksi osa lajeista, mm. coastaleering, suosi niitä aiemmin harrastaneita suomalaisjoukkueita. Myös osa kilpailumaastoista oli osalle joukkueista varsin tuttuja aiemmista Endurance Questeistä tai Multisport cupin kisoista. Luonnollisestikaan ei jokaista kisaa voi viedä aina kaikilta osin uusiin paikkoihin, ja parhaat maastot ovat varmasti tervetulleita kisoihin myös useammin kuin yhden kerran. En usko, että osittaisesta paikallistuntemuksesta oli kellekään joukkueelle merkittävää hyötyä, ja voin rehellisesti myös todeta, ettei siitä ainakaan meille ollut käytännössä mitään etua, vaan päinvastoin tietyllä tapaa jopa haittaa mahdollisista samaistusvirheistä johtuen. Eli tutun näköinen paikka ei itse asiassa olekaan tuttu, tai jos on, niin ei riittävän tuttu.
Ranskan MM-kisoihin emme mene.
Onnittelut voittajille, Tommi, Pekka, Heikki ja Outi, eli Omjakon. Hyvin vedetty - olette ykkössijanne ansainneet. Tsemppiä Ranskaan.
Täältä löytyy paljon todella hienoja kuvia kisasta. Lisäksi Endurance Questin Facebook -sivuilla on lisää kuvia ja videonpätkiä ja muuta mielenkiintoista kisaturinaa. Kisassa oli myös GPS-seuranta, siis oikea sellainen, eikä mikään perinteinen seikkailukisaseuranta, joka päivittyy noin kuukauden välein. Seuranta löytyy täältä.
Teksti: Eepo
