Kolin X-Wiima 2010

Multisport-tiimi kävi launtaina kahlaamassa voiton Kolilla järjestetyssä X-Wiima –kilpailussa. Eepo ja Mäkelän Ville onnistuivat kukistamaan toiseksi tulleet Karsun pojat, Leppäsen Jaakon ja Auvisen Mikon, vain muutaman minuutin erolla.

Ratametsuri oli onnistunut luomaan Kolin mahtaviin maisemiin todella hyvän reitin, joka piti sisällään vaihtelevan annoksen talvisia aktiviteetteja. Lajit jakaantuivat sopivassa suhteessa pyöräilyyn, hiihtoon, lumikenkäilyyn ja potkukelkkailuun. Lisäksi kisassa hyödynnettiin alueelta löytyvän ratsutallin palveluita pienen ratsastustehtävän merkeissä.

Kilpailu koostui neljästä etapista, joiden välillä käytiin Kolin koululla vaihtamassa varusteita. Ensimmäiselle etapille kukin joukkue sai tehdä valinnan lähteäkö liikkeelle suksilla vai fillareilla. Päätimme lähteä suksilla, joka osoittautui kuitenkin hieman hitaammaksi vaihtoehdoksi. Toiselle etapille lähdettäessä olimme noin 5 minuuttia kärkeä jäljessä. Pyöräilyä ja lumikenkäilyä sisältäneen etapin aikana siirryimme kärkeen ja saimme tehtyä seuraaviin pientä hajurakoakin. Etapilla ollut ratsastustehtävä hoitui Eepolta niin mallikkaasti, että on syytä epäillä miehen käyneen ratsutallilla aiemminkin.

Kolmas etappi jakaantui hiihtoon ja lumikenkäilyyn. Hiihto-osuudet kuljettiin hoidettuja uria pitkin, kun taas lumikengillä edettiin vaihtelevimmissa olosuhteissa. Kolin alue on saanut omansa tämän vuoden lumisateista, ja sen huomasivat ennen kaikkea reidet. Pohjattomassa hangessa hinaaminen on hapokasta touhua, vaikka jalassa olisivat lumikengät. Etappi kiersi Räsävaaran huipun kautta takaisin Kolin kylälle ja sieltä vaihtopaikalle. Tämän etapin jälkeen eroa kakkoseen oli jotakuinkin 10 min.

Viimeinen etappi oli kilpailun pisin ja piti sisällään pyöräilyä, potkukelkkailua ja lumikenkäilyä. Ensimmäinen tehtävä oli siirtyä pyörillä Lieksaan menevän jäätien alkuun, josta otettiin potkukelkat alle. Potkukelkkoja jouduttiin odottamaan kuitenkin noin viisi minuuttia, koska järjestäjä saapui hieman myöhässä rastille. Potkukelkkapätkälle oli sijoitettu kaksi rastia, joiden hakeminen ei onnistunut pelkästään kelkalla potkuttelemalla. Osuudella toive kuivista sukista haihtui savuna ilmaan ja pelko pyöräilyssä jäätyvistä varpaista hiipi puseroon. Potkukelkkailun jälkeen oli jäljellä enää siirtymä Kolin huipulle, jossa odotti lyhyehkö lumikenkäsuunnistus. Meidän tapauksessa lyhyestä lumikenkäsuunnistuksesta tuli tuplasti pidempi lumikenkäharhailu, jonka aikana Karsu ajoi meidät kiinni. Perinteinen seikkailujormahan etsii rastia aina mäen korkeimmalta kohdalta ja niin teimme mekin. Tällä kertaa rastit eivät kuitenkaan olleet aivan huipuilla, joten saimme kiertää jokaisen huipun kahteen kertaan ennen kuin löysimme rastit.

Maaliin saavuimme pari minuuttia Karsun jälkeen, mutta nousimme ykköseksi potkukelkkaodotuksesta saamiemme hyvitysminuuttien turvin. Saavutettu voitto ei oikein tuntunut voitolta, koska emme olleet ykkösinä maalissa. Yhdessä Karsun poikien (Leppänen, Auvinen) kanssa päätimme jakaa palkinnot, koska emme oikein osanneet päättää kuka oikeasti oli paras. Allekirjoittaneen kisasuoritus ei jättänyt montaa hyvää muistoa. Kulku oli yhtä hyvää kuin Suomen jääkiekkomaajoukkueen semifinaaliottelu Vancouverissa, mikä puolestaan aiheutti sen, että Eepo joutui odottelemaan liiankin kanssa. Nopeammalla etenemisellä lopun pummailu olisi voitu helposti kuitata.

Kilpailu itsessään oli todella mainio. Rata hyödynsi erinomaisesti alueen vaativaa maastoa ja tarjosi komeita maisemia. Turha puttailu oli jätetty muihin kisoihin, ja radasta oli laadittu selkeä ja suoraviivainen. Suosittelemme!

-Ville

Tulokset täältä.

Umpihangesta mualimanmestaruus

Utin jääkärirykmentin joukkue hiihteli taas voittoon Umpihankihiihdon MM-kisoissa. Latua availemassa olivat Hannu Hakkarainen, Janne Tuomaala, Markus Paananen, Tuukka Turkka ja Eepo.

Sunnuntain kiritaipaleelle pääsivät pojat kansan urhokkaan 4 minuuttia kärjessä lähteneiden Kiinteistöneliö ja Nahjukset -nimisten joukkueiden perässä. Ero Kiinteistöneliöön saatiin ajettua kuitenkin kiinni noin 8 km umpihankikiritaipaleen puolivälissä, eikä voitosta tarvinnut käydä loppukirikamppailua. Nahjuksia ei matkalla näkynyt. Kärkikolmikko maalissa oli: Utti, Kiinteistöneliö ja Suomen Sotilas.

Keli oli tänä vuonna melkoisen raskas hiihdellä, sillä pehmeä lumihanki ei liiemmin tarjonnut mahdollisuuksia edetä pompputasuria saatikka luisteluhiihtotekniikkaa hyväksikäyttäen. Keli oli kuitenkin aivan loistava ja maisematkin hienot, niin mikäs siinä oli hiihdellessä. Lauantain neljällä tehtävärastilla oli mukana sekä onnea ja hyviä arvauksia että epäonnea ja huonoja arvauksia. Ensiapu ja painon arviointi menivät hyvin, mutta sauvanheitto meni metsään ja pöllöjen tunnistus vielä tiheämpään metsään.

Kisan tuloksia löytyy täältä ja väliaikoja täältä.
Tästä kun klikkaa, niin näkyy kun lumi pöllyää.
Tapahtuman sivut löytyvät täältä.

teksti: Eepo

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki

Näin runoili Aaro Hellaankoski. Ja näinhän asia myös on.
Pudasjärveläinen umpihanki kutsuu taas 12-14.2 puoleensa Umpihankihiihdon MM-kisojen merkeissä. Eepo pääsee taas tarpomaan hankeen Utin jääkärirykmentin joukkueessa, kavereinaan Hannu Hakkarainen, Tuukka Turkka, Janne Tuomaala ja Markus Paananen.

Odotettavissa on puolisen metriä lähes pohjia myöten upottavaa pehmeää hankea, sillä suojakelit eivät ole liiemmin olleet pilaamassa lumihangen pehmeitä ominaisuuksia tänä talvena.

Vuoden 2010 uusiin kujeisiin kilpailussa kuuluu toinen yöpyminen metsässä entisen yhden sijaan ja repun vähimmäispainorajoitus (8 kg). Tämä tarkoittaa noin 6 kg:n ylimääräistä makkara-annosta joka jampalle. Tiedossa siis ruokia myöten kokonaisvaltainen hiihto- ja eräretkielämys yhdistettynä sunnuntain noin tunnin mittaiseen hikiseen jyystöön umpihankikiritaipaleella.

Vähältä piti ettei hangesta olisi viikonloppuna pilkottanut myös Petri Forsmanin pipo. Mies tuli kuitenkin viime hetkillä järkiinsä ja perui osanottonsa Suomen Sotilas -nimisestä kokoonpanosta. Ilmeisesti kotirintamalla oli tärkeämpiä taistoja tiedossa.

7 Cerros Medellin kisaraportti

Toinen kisapäivä oli selkeästi pidempi kuin ensimmäisen päivän kaupunkikisa. Kisaan lähdettiin takaa-ajoasemista, koska ensimmäisenä päivänä saatu tunnin sakko pudotti tiimin 8:ksi vaikka maaliin tultiin ensimmäisenä. Kuulimme tunnin sakosta vasta ensimmäisen kisapäivän iltana, syytä emme tosin silloin vielä tienneet.

Toinen kisapäivä (ja tuleva yö) alkoi lauantai-aamuna mäkiautoilulla. Mäkiautoilua oli noin 20 minuuttia ja se meni tiimiltä suht hyvin. Aikaisempien tietojen mukaan mäkiautoilussa pitäisi ottaa rauhallisesti, jotta ylimääräisiltä raajojen menetyksiltä vältyttäisiin. Paikalliset ovat ilmeisesti hiukan rauhoittuneet mäkiautoilutaidoiltaan ja tiimi tuli aivan kärjessä trekin alkuun. Trekki oli lyhyt siirtymätrekki pyoräetapin alkuun. Tiimi tuli vaihtoon hyvissä asemissa.

Pyoräilyosuus alkoi hyvin ja edettiin kärjen kanssa samaa vauhtia. Jyrkkien ja kivisten nousujen vuoksi vetotyökalut olivat kovilla. Ensin irtosi vetokoukku ja sitten katkesi vetonauha, joten niiden fiksaamisessa meni hiukan aikaa. Pyöräetapilla tehtiin myös noin 10 minuutin pummi, jonka aikana kärki pääsi jonkin verran karkuun. Pyöräilyetapilla nähtiin ehkä adventurekisojen jyrkin pyöränousu. Monta tiimiä oli kasassa jokiuomassa tiheässä risukossa eikä ylös päässyt kunnolla edes pyörää kantamalla. Tiimi joutui jonottamaan omaa vuoroaan könytä ylös.

Pyöräetapin jälkeen lähdettiin trekkipätkälle. Kokonaisuutena trekki oli todella hieno. Ensimmäinen puolikas noustiin kärrypolkuja pitkin vuoriston yläosaan, jonka jälkeen reitti kulki lähes alppimaisemassa jokilaaksossa puroja ylitellen. Hieno pätkä.

Trekin jälkeen oli taas pyöräetappi. Etappi piti sisällään pitkän yhtajaksoisen nousun. Ennen nousua laskettiin jokiuomaan alas rastille. Sen jälkeen alettiin pyöräillä ylös vuorelle ja nousu kesti noin 2,5 tuntia. Nousun jälkeen lasketeltiin vauhdilla alas Medellinin kaupungin läheisyyteen. Pyöräilyn aikana tuli pimeä. Etapin lopussa pyörailtiin hiukan myos kaupungin ruuhkassa ja jyrkillä kaduilla. Outi teki uhkarohkean syöksyn kohti isoa risteystä päin punaisia, mutta pääsi ehjin nahoin risteyksen yli. Matka jatkui vaihtoalueelle ja pyöräilyetapin jälkeen oli taas trekkipätkä. Tässä vaiheessa sijoitus 2. ja tiimi eteni yhdessa Patagonian ja Tatoo 360 kanssa. Trekkipätkän alkuosa tapahtui kaupungissa sijaitsevalla kukkulalla, jossa pienimittakaavaisella kartalla haettiin noin 25 rastia yhdeltä kukkulalta. Patagonia ja me teimme omaa suunnistusta, ja etenimme lähes samanaikaisesti. Tatoo 360 seurasi meidän tiimiä eikä suunnistanut lainkaan. Heillä oli kartta taskussa. Kukkulasuunnistuksen jälkeen trekkipätkä jatkui ylös vuorille ja lähdimme koko kööri samaan aikaan nousemaan kohti vuoren huippua. Patagonia suunnisti edelleen omaa suunnistusta, mutta Tatoo 360 seurasi meitä kuin nälkäiset hyttyset juhannusyönä eivätkä viitsineet kaivaa omaa karttaa taskustaan. Luottivat meidän ratkaisuihin. Trekin aikana nousimme erittäin jyrkkää rinnettä ylös, ja nousuun menikin joku tovi aikaa. Patagonia pääsi ennen meitä rastille, paikallisina olivat löytäneet jonkun paremman reitin.

Trekki jatkui vaihtoon, jota seurasi pyöräilyosuus. Osuus kulki pienillä poluilla ja urilla, ja Tatoo 360 seurasi meitä yhä. Reitti oli mäkistä, tosin mäet ja laskut olivat selkeästi lyhyempiä kuin edellisellä pyöräetapilla. Pyöräilyetapilla oli yksi rasti, jota etsimme n. 50 minuuttia. Kun rastia ei meinannut löytyä niin Pekka komensi myös meitä seuraanneen tiimin rastin etsintöihin. Ei ollut mikään ihme, ettei rastia heti löytynyt: se nimittäin löytyi maasta tiheästä pusikosta, eikä otsavalon keila siihen siksi osunut. Tatoo 360 ei pärjännyt meille erittäin kivikkoisissa alamäissä, mutta pysähtyessämme etsimään rastia he saivat meidät taas kiinni.

Pyöräilyetappi loppui melontapaikalle. Melontaa oli odotusten mukaan vähän. Melonta tapahtui pienellä järvellä siten, että järven rannalla sijaitsi kolme nuotiopaikkaa. Tiimin piti edetä nuotiopaikalta toiselle yksin ja kaksin meloen ja tiimin jäseniä vuorotellen nuotiolta toiselle siirtäen. Siirrot tapahtuivat siten, että jokaisella nuotiopaikalla kävi tiimin jäsenet vuorollaan. Kun kaikki tiimin jäsenet olivat lähtörannalla niin matka pääsi jatkumaan trekkipätkällä. Tatoo 360 oli edelleen tiiiviisti tiimin kannoilla ja tällä kertaa heidän karttansa oli jo repussa. Alkoi menemään hermo koko touhuun. He eivät tienneet missä olivat ja siksi teimmekin pienen harhautuksen. Tiheässä pusikossa olleen rastin kyllä leimasimme, mutta niin ettei meitä seurannut tiimi sitä nähnyt. Tiimi seurasi kuitenkin meitä vielä ainakin tunnin mäkisessä maastossa vuoren yläosassa kulkevalla reitillä, ja vasta sen jälkeen he alkoivat ihmetellä puuttuisiko meiltä jokin rasti välistä... Kun kyseessä oli kisa palkintosijoista niin emme halunneet tehdä hyväntekeväisyyttä ja päästää heitä sijoituksille meidän suunnistuksen vuoksi. Lopulta he jäivät ihmettelemään olinpaikkaansa kartalla vuoren yläosaan meidän jo aloittaessa laskeutumisen alas kaupunkiin. Aloitettuamme laskeutumisen kaupunkiin, aurinko oli noussut. Leimasimme rastin rinteen puolessa välissä olevalla koululla ja jatkoimme alaspäin. Alue, jossa kuljimme, oli hieman epäilyttävä ja jatkoimme alas Rio Medellinin varrelle, josta rullaluistelupätkä alkaisi. Tulimme rullaluistelun vaihtoon kolmantena joukkueena. Luvassa oli n. 13 km rullaluistelua autoilta suljetulla tiellä. Sitä pääsi luistelemaan nopeasti pyöräilijöiden lomassa, ja tiimi luistelikin kisan pohjat ko. pätkällä. Enää oli jäljellä neljän kilometrin juoksu rullaluistinvehkeiden kanssa. Juoksimme kisakeskukseen reippaasti ja olimme maalissa noin 9.30 aamulla. Kisan kokonaispituudeksi tuli meille rapiat 31 tuntia.

Saimme tunnin sakon lisäksi vielä puolen tunnin sakon, koska tiimin jäsenien välillä oli enemmän kuin 100 metriä etäisyyttä. Etäisyyttä oli ehkä noin 150 metriä, joten kisajärjestäjät olivat hyvin tiukkoja etäisyyksistä. Puolessatoista tunnissa oli paljon kiinniottamista. Lisäksi rastien pummailuun ja hakemiseen meni ylimääräisiä ratkaisevia minuutteja ja tiimi sijoittui lopulta kolmanneksi kisassa. Tiimin sijoitus kuultiin vasta palkintojenjakotilaisuudessa, hiukan ennen varsinaisen tilaisuuden alkua. Paikalliset Safety ja Patagonia sijoittuivat ensimmäiseksi ja toiseksi. Sakkojen määrän suhteen meillä oli vielä mahdollisuus palkintosijoihin, verrattuna erääseen toiseen tiimiin, joka sai sakkoa ruhtinaalliset viisi tuntia...

Kisan jälkeen alkoi palautuminen, söimme hyvin ja rentouduimme hotellin uima-altaalla. Jaakko lähti Italiaan päivää ennen Outin ja Villen kotiin lähtöä, Pekka jäi vielä virkistäytymään Kolumbiaan noin viikoksi muiden lähdettyä kotiin.

Kisamaastot olivat kaiken kaikkiaan hienot, jylhät ja jyrkät, kisakokemusta tuli lisää ja uusia tuttavuuksia monia, sillä kolumbialaiset ovat hyvin vieraanvaraista ja mukavaa sakkia! Kisan medianäkyvyys oli aivan eri luokkaa kuin eurooppalaisissa, saatika suomalaisissa kisoissa. Kisaa ja meidän tiimiä kuvattiin lähes taukoamatta, ja televisiossa ja lehdissä kirjoitettiin tapahtumasta joka päivä siellä ollessamme. Ville antoi hyvällä espanjankielen taidolla tiimin puolesta lukuisia lehti- ja televisiohaastatteluita. Kun Kolumbiassa tehdään kisaa niin se tehdään näköjään isosti!

Outi

Taantumaa Medellinissä...tiimi tipahti kolmanneksi.

Kolumbiasta tihkuvat tiedot kertovat, että Team Multisport.fi ei pystynyt lupaavasta alusta huolimatta laittamaan riittävästi kapuloita paikallisen Safety-nimisen joukkueen rattaisiin. Lopputuloksissa tiimi on kolmas. Laajempi kisaraportti ilmestyy tänne lähiaikoina.

Pekka valmistautuu kisaan.

Ensimmäinen kisapäivä takana, tiimi kärjessä!

Kolumbian kirjeenvaihtaja ja joukkueen naisjäsen Outi Seppä raportoi Medellinin helteestä:

Taman paivan etappi starttasi aamulla noin seitseman maissa vajaa 10 minuutin makiautoilulla. Kohtuuasemissa noin 10. paajoukon takana. Autoilun jalkeen oli 5 km suunnistus kukkulalla, sijoitus nousi neljanneksi. Sen jalkeen pienen siirtymisen jalkeen seuraavaan suunnistukseen, about 10 km, meni mukiin ja oltiin karjessa.

Taas lyhyt siirtyminen "velodromille", jossa 25 kierrosta ja 40 km meni vahan alakanttiin (ei taysin optimisuoritus, Villella vatsavaivoja ja kunnon maastorenkaat alla, kun paikalliset veti samaa rataa 23 millisilla! Ihan kiva ero.

Pyorailysta lahdettiin 2. lyhyelle juoksuosuudelle, joka loppui jousiammuntaan ja sen jalkeen mentiin luistellen laskeutumiseen ja ilmakkoammuntaan. Jousiammunta oli Pekan heinia ja ilmakkoammunta Outin heinia. Molemmat ampuivat taydet! Veljekset ei vetaneet ihan puhtaasti.

Rullaluistelussa piti ottaa rauhallisesti liikenteen vuoksi, mutta silti siirryttiin karkeen. Rullaluistelu loppui ja taas juostiin joku adventuremaki ylos rastille. Siirtyman kautta juostiin uimarastille, jossa piti sukellella altaan pohjalle palapeli viiden metrin syvyyteen.

Kokovartalokrampit kaikilla!

Uinnin jalkeen oli nice afternoon run along rio Medellinin kokaiinirivieralla. Sitten tulikin jo maali. Paivan nopein aika oli meidan noin 6h pari minuuttia paikallista Safetya ennen, mutta sijoituksista ei ole talla hetkella tietoa ammuntojen pisteenlaskun vuoksi.

Paivan ainut pummi, noin 10 min., tuli luisteluosuuden jalkeisella juoksupatkalla, jossa juostiin noin kaksi kilsaa ylimaaraista.

Tiimi on viettanyt iltapaivaa hotellilla ja ravintolassa syoden, kohta mennaan taas syomaan.

Kovaa kisaa Kolumbiassa

Team Multisport.fi osallistuu Kolumbian Medellinissä käytävään 7 Cerros Medellin kisaan. Matkaan saatiin täysin viime vuodesta vaihtunut kokoonpano: Outi Seppä, Pekka Sorjonen, Jaakko Mäkelä ja Ville Mäkelä. Myös itse kisa on hieman ilmeisesti muuttunut aikaisemmista ja nyt on ohjelmassa kaksi pidempää päivää edellisen vuoden kolmen hieman lyhyemmän päivän sijaan.

Paikalta puuttuvat aikaisempina vuosina kärkikahinoissa mukana olleet ruotsalaisjoukkueet, joten nyt ei ainakaan niiden kyykyttämistä päästä juhlistamaan. Harmi. Viime vuonna tiimi tuli kisassa toiseksi ja kisan voiton vei paikallinen joukkue, erittäin pitkälti tosin paikallistuntemuksen siivittämänä. Toivottavasti tänä vuonna olisi menestys enemminkin kiinni fysiikasta ja taidosta, eikä niinkään kartalla näkymättömien polkujen käyttämisestä, kuten viime vuonna.

Kelit Suomessa viime aikoina eivät ole ihan 100 % vastanneet Kolumbian helteitä, mutta onneksi mukana on myös Jaakko "Jorge" Mäkelä, joka on viime kuukaudet hionut kuntoaan ja mäkikirejään Italian dolomiittien maisemissa.