"Kaipaan seikkailua, vaaraa ja vastoinkäymisiä ollakseni onnellinen", sanoi Muumipeikko lähtiessään Nuuska-Muikkusen kanssa vaellukselle. Costa Ricassa olivat kaikki nuo elementit varsin hyvin kasassa, ja Muumikin olisi siis varmasti ollut onnellinen. Samaa ei voi sanoa Peten, Jannen, Outin ja allekirjoittaneen muodostamasta kisanelikosta, sillä kisasuorituksemme oli lähes täydellinen fiasko ja tuloksena keskeytys reilun kahden vuorokauden kisaamisen jälkeen.
AlkuasetelmatKisaa edeltävät yöt oltiin keskellä viidakkoa sijaitsevassa hotellissa, jossa kuunneltiin tavanomaiset kisalöpinät, katsottiin järjestäjien käärme-briefing kisaa varten pythoneineen päivineen ja ihmeteltiin sadetta, erikoisen värisiä sammakoita ja uima-altaan viereisessä puussa pönöttävää laiskiaista. Jo ennen kisaa tuli selväksi, että järjestäjien kisa-aikataulu tulee olemaan aivan liian tiukka, johtuen mm. mutaisista teistä, kuivan kauden aikana tehdyistä reittitiedusteluista ja 30 vuotta vanhoista kartoista.
Vielä naurattaa.
Kisa alkoi noin neljän tunnin raftingillä Rio Sarapiqui -joella, jossa meno oli varsin vauhdikasta ja nautittavaa. Otimme luonnollisesti kärkipaikan haltuumme, osin varmasti nohevan paikallisen perämiehemme ansiosta, ja kenties osin myös melonnan ansiosta. Opas oli mukana ensimmäiset pari tuntia, jonka aikana joki olikin lähes yhtäjaksoista koskea tai virtapaikkaa. Loput pari tuntia oli puuduttavaa tasaista virtaa, jossa koskien sijaan mielenkiinto kiinnittyi lähinnä ympäröivään luontoon ja erityisesti eksoottisiin eläimiin.
Vieläkin naurattaa.
Joen varren puissa elämöi mölyapinoita ja kiipeili iguaaneja. Lisäksi jokeen pulahti edestämme pari kaimaania tai krokotiilia, joista toinen oli ainakin sen verran iso, että ei hirveästi tehnyt mieli uittaa kättään saatikka muita ruuminosia vedessä. Vaihtoon kärjessä ja fillarit alle.
Alamäki alkaaFillaroinnin aikana kävi selväksi kaksi asiaa:
1) Suomipoika tummuu kuumuudessa
2) Kartat ovat täysin hanurista
Jos Suomen heinäkuu vastaisi saunan alalauteella istumista ilman löylynheittoa, niin Costa Rican elokuu vastaisi Heinolan MM-kisojen finaalia. Vertaus on ehkä liioiteltu, mutta Heinolassa tuskin oli yhtä paljon mutaa, ja suoritus oli huomattavasti lyhyempi.
Pyöräilyn aikana mm. uimme erään viidakkojoen yli pyörien kanssa paikassa, jossa kartalla kulki kunnollinen tie. Eipä näkynyt tietä. Lisäksi allekirjoittanut onnistui astumaan maa-ampiaisten pesän päälle, ja sai siitä kiitokseksi parikymmentä ampiaisenpistoa. Kyllä säikäytti, mutta onneksi ei pelästymistä kummempaa reaktiota piikityksestä tullut. Pyöräilyosuuden keskellä oli myös varsin hieno "canopy", eli vaijeriliukurata, jossa parhaimmillaan satoja metrejä pitkät vaijerit lennättivät meitä sademetsän siimeksessä puulta toiselle. Pyöräilystä saavuttiin vaihtoon toisella sijalla yhtäaikaa Columbian Bosin kanssa, hieman edellä paineli Ruotsin Explore.
Petellä käy jarrukäsi kuumana.
Seuraavaksi oli vuorossa trekkauspätkä, jossa oli lisämausteena luvassa kanjonia, eli kanjoneeringia. Heti alkuun pieni pummi, josta selvittiin kolumbialaisten espanjankielentaidoilla talosta neuvoa kysymällä ja pienellä oiolla viidakon läpi. Tässä lienee paikallaan mainita, että viidakon läpi oikominen ei juuri koskaan kannata, paitsi nyt. Siihen perään vielä kävelimme puskaan piilotetusta rastilipusta ohi, seurauksena 20 min pummi. Satoi, oli pimeä ja edessä oli kartalta arvioituna varsin hasardi kanjoniosuus. Kanjonin alkuun saavuttuamme arvioimme kanjonitetsauksen olevan meidän joukkueemme riskinottohalukkuuteen verrattuna liian vaarallinen ja päätimme jättää sen väliin. Kiersimme tietä pitkin takaisin vaihtoon ja hyväksyimme sen tosiasian, että hommasta napsahtaa roima sakko. Sakon suuruus on hitaimman osuuden suorittaneen joukkueen aika kertaa kaksi. Sakon suuruutta emme vielä siinä vaiheessa tienneet, onneksi. Näin jälkikäteen arvioituna ratkaisu oli kuitenkin oikea. Neljä kisaajaa oli loukannut itsensä kyseisellä osuudella ja kaksi joukkuetta joutui sen vuoksi myös keskeyttämään. Kanjoniosuudet ovat ihan ok, jos turvajärjestelyt ovat kunnossa, ei sada ja ei ole pimeää. Sateella voi (kanjonista tosin riippuen) vedenpinta nousta todella nopeasti, ja se voi johtaa hengenvaarallisiin tilanteisiin. Hölkätessämme vuorelta alas tarpoi vastaan tuttu kaksikko: Heikki "Hercules" Hihnala ja Tuomas "Tume" Hallila. Poikien naamat loistivat tyytyväisyyttä, kun he kertoivat seikkailu-urheilun ruumiillistuman, mannertenvälisen rakkauden suurlähettilään, Sorjosen Pekan joutuneen keskeyttämään mahataudin vuoksi. Herkkules ja Tume jatkoivat kahdestaan koko kisan lopuun. Sitkeitä sällejä.
VastoinkäymisiäMatka jatkui fillareilla ja kanjoniosuuden kiertämisen takia kärkipaikalla edeten. Otimme reitinvalinnan varman päälle isompia teitä pitkin, joka oli kenties hyvä valinta, kenties huono - noilla kartoilla on mahdoton sanoa. Aamuyöstä saavuimme vaihtoon, joka sijaitsi hotellilla. Ostimme lämmintä ruokaa ja nukuimme 2 tuntia. Nukkumisen aikana tuli Explore vaihtoon ja jatkoi samantien matkaa nukkumatta. Aamun sarastaessa lähdimme seuraavalle osuudelle, joka näytti kartalta katsottuna varsin simppeliltä tietä pitkin talsimiselta. Ennen kisaa ratamestari Antonio kommentoi osuutta seuraavasti: "No road, he he he he". Ylitimme joen paikallisella yhdestä tukista koverretulla veneellä ja kyselimme paikallisilta jehuilta sujuvalla epsanjankielellä neuvoa polun alkuun. Äärimmäisen mutainen polku löytyikin, mutta se johdatti meidät aivan eri paikkaan kuin mitä kartalta olisi arvannut. Päädyimme noin 4 km etelämmäksi, kuin kartalta olisi voinut päätellä, mutta määrätietoisella haahuilulla ja paikalliselta "maatalon" isännältä suuntia kyselemällä pääsimme loppujen lopuksi kartalle. Sitten olikin edessä muutama tunti kuumaakin kuumempaa tiekävelyä. Kuumuus imi mehuja joukkueesta, taukoja oli pakko pitää, vaatetus keveni ja vaseliinia kului. Vauhti oli heikkoa, mutta heikompaa tultaisiin silti vielä näkemään. Kun joimme kokista paikallisen puodin lattialla, käveli ohitsemme Kolumbian Safety, ja Ranskan Quechua piipahti samaan baariin virkistäytymään.
Kisahame on ensi kevään ulkoilumuotia.
Vaihtoon saavuimme samaan aikaan patonginpurijoiden kanssa ja havaitsimme myös ruotsalaisten olevan vielä vaihtopaikalla lääkintähenkilökunnan juttusilla. Kolumbialaiset olivat myös vielä vaihdossa. Pullat olivat siis kanjoniepisodia lukuunottamatta varsin hyvin uunissa. Kärkijoukkueet olivat kasassa, mutta me olimme nukkuneet kaksi tuntia muita pidempään. Fiilis kohosi ja pimeys alkoi laskeutua. Fillariosuudella ajoimme ja talutimme ankarassa mutavellissä kolumbialaisten ohi, raskalaiset olivat takana ja ruotsalaiset edellä. Yritimme jopa vetää matkalla 15 min unet, mutta noin 3 metrin päässä haukkuva koira teki unista melko kevyet.
Fillariosuuden jälkeen vaihtuivat pyöräkengät lenkkareihin ja edessä oli muutaman tunnin trekki ennen pakollista kahden tunnin taukoa. Ranskalaiset saavuttivat meidät nopeamman vaihdon ansiosta ja lähdimme talsimaan yhtä matkaa. Varsin jännittävän riippusillan löydyttyä viidakon keskeltä ja pari-kolme tuntia myöhemmin saavuimme kärjessä vaihtoon. Matkalla saimme myös katsella tulivuori Arenalin pienimuotoista purkautumista. Costa Ricassa on useita aktiivisia tulivuoria ja Arenal on yksi niistä. Vaihtopaikalla fillareiden ja ihmisten huolellinen vesipesu ja kaksi tuntia unta palloon.
Savuava mäki.
Ruotsalaiset saapuivat n. 40 min meidän jälkeemme vaihtoon, ja lähtivät liikkeelle seuraavalle trekkiosuudelle erittäin lyhyillä unilla. Riskialtis taktiikka, mutta voitto sillä irtosi joka tapauksessa. Itse olimme siis nukkuneet kahdessa yössä neljä tuntia, ja tarkoitus oli olla pelikunnossa vielä kolmantena ja kenties neljäntenä päivänä. Toisin kuitenkin kävi, keskytys lähestyi kaikesta huolimatta.
Liikkeelle lähdimme kolmansina hieman ranskalaisten jälkeen, ja heidän pienen pumminsa johdosta saavutimme heidät melko nopeasti. Tässä vaihessa kun kisaa oli käyty kaksi vuorokautta, alkoi matka todenteolla painaa. Kuumuuden, hiertymien ja heikkoon kuntoon menneiden jalkojen yhteisvaikutus alkoi näkyä ja tuntua. Vauhti tippui entisestään. Lisäksi allekirjoittanut sai muutaman tunnin ajaksi varsin liukkaan ruoansulatuksen, joka ei onneksi kuitenkaan muodostunut sen kummemmaksi ongelmaksi. Joukkueellamme alkoi olla ns. kakkonen silmässä, eli etenemisvauhti tiellä kävellen oli 2 km/h. Ohitimme hienon hotellin, jossa kävimme vetämässä buffet-aamiaiset ja toivoimme lämpimän ruoan tekevän ihmeitä. Jalat olivat kuitenkin osalla menneet sen verran hapoille, että viimeiset 10 km taittuivat pelkillä pohjallisilla. Oli päivänselvää, että vauhti ei tästä tämän kisan aikana enää tulisi parantumaan. Lämpöäkin riitti.
Superlight jungle shoes.
Seuraavalla vaihtopaikalla kysyimme mikä on kanjoneeringistä saatu sakko. 14 tuntia, kuului vastaus. Se oli viimeinen niitti. Keskeytys ja järjestäjien kyydissä pois. Pete ja allekirjoittanut lensivät heti seuraavana aamuna Suomeen, ja Janne ja Outi siirtyivät kisan maaliin rannikolle juhlistamaan menestystä.
Ainakaan Jannea ei enää paljoa naurata.
Kuvassa vasemmalta: Outi, "Herkules", Janne K. Mononen ja Tume.
Kisan voitti noin vuorokauden pitkäksi venyneellä vääntämisellä Team Explore Ruotsista, kakkonen oli Ranskan Quechua ja kolmonen Kolumbian Bosi. Kärkikahinoissa vielä reilussa puolimatkassa ollut Safety keskeytti, kuten aika moni muukin.
Voittajat vasemmalta machetet tanassa: Jari, Ron, Per ja Multi-Mikko.
Suoritus oli surkea ja keskeytys oli meille aivan oikein.
Uuteen nousuunSeuraavaksi edessä on kuukauden päästä tämän vuoden MM-kisat Espanjassa. Kisa on sama, josta viime vuonna tuloksena oli voitto, eli Bimbache. Allekirjoittanut ei reissuun lähde, koska luvassa on perheenlisäystä juuri samaan aikaan, mutta tilalle tulee Ruotsin lahja kestävyysurheilulle ja multisporttaukselle, Martin Flinta. Kova kisa siis taas tulossa, ja ainakaan kahdesta edellisestä pitkästä kisasta ei voi muuta kuin parantaa. Sen pituinen se.
Teksti: Eepo
Kuvat: AR Costa Rica Race Organisation
