sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Voitto NoLimit Adventuresta

Lauantaina 12.6. kisattiin kauden toinen Multisport Cupin osakilpailu Tenholassa Tammisaaren liepeillä. Multisport.fi tiimiä edusti kaksikko Janne ja Eepo. Pete osallistui kisaan Pekka "Limit" Sorjosen kanssa joukkueella Sahtijahtaajat. Kisan reitti oli erittäin onnistunut, pyörällä liikuttiin mukavan vaihtelevasti pikkuteitä ja polkuja pitkin, eikä juostenkaan asfalttia juuri tarvinnut kuluttaa.

Kisa-aamuna sää näytti vielä ikavän märältä ja kolealta. Päätimme silti lähteä puolipitkissä trikoissa ja muutenkin melko vähissä vaatteissa liikkeelle. Onneksi sade lakkasi ja sää puotaantui, ettei tarvinnut kisan aikana uintien jälkeen palella. Kisan loppupuolella oman lisämausteen tosin teki navakka tuuli, jonka voimasta kertoo se, että viimeisellä osuudella pellon reunasta kaatui suuri kuusi melkoisella rytinällä.

Kisan lähtöön oli 6km siirtymä pyörillä, joka toimi hyvänä lämmittelynä. Itse kisa starttasi lyhyellä suunnistuksella viime vuoden SM-yösuunnistuksen maastoissa. Taktiikkamme oli peesata joten kuten maastot tuntevaa Forsmania. Eepolla kun oli viime vuoden kisoista oppia lähinnä pummauksesta. Taktiikka ei pitänyt ihan loppuun asti, kun Donnerin veljekset osoittautuivat osuuden lopulla hieman nopeammiksi vetureiksi. Tulimme vaihtoon toisena ja nopeamman vaihdon jälkeen matka jatkui meloen kärkipaikalla. Melonta sujui helposti, kun tällä kertaa Eepo teki muutakin kuin ohjaili. Melonnan välissä oli mukava coastaleering-osuus, jossa poimittiin rasteja järven rannalta. Nopein tapa oli uida muutama rastiväli. Tällä osuudella Forsman-Sorjonen kaksikko pääsi muutamaksi sekunniksi kärkeen, kun he uivat yhdellä rastivälillä suoraan rastille meidän uidessa lyhyemmän matkaa ja juostessa rantaa pitkin. Komento säilyi kuintenkin meillä rennosti meloen osuuden loppuun.

Jälleen oli vuorossa nopeahko vaihto. Tästä eteen päin alkoi kisaaminen, sillä olimme sopineet, että melonnan loppuun asti vedetään rauhassa tarkkaillen ja sitten aletaan tekemään eroa. Ja niinhän se homma sitten meni. Pyöräilyn alussa oli hieman teknisempää polkua, joka oli aika haastavaa sateen kasteltua kivet ja juurakot. Ainakin allekirjoittanut liikkui 3 baarin rengaspaineiden avulla juurakoista yli milloin mitenkin päin, pystyssä kuitenkin koko ajan. Pyöräily kulki koko osuuden hyvin ja muutama bunkkeriin piilotettu rastikin löytyi helposti. Eepon takajarrukaan ei menoa hidastanut sen jälkeen, kun koko jarrusatula hyppäsi pois paikoiltaan ruuvien pudottua johonkin matkalle.

Pyöräilyn jälkeen oli urheilukentällä quest-tehtävänä 1200m juoksu. Vedimme sen pyöräkengillä aikaan 4:20. Questin jälkeen käytiin lyhyehkö kaupunki suunnistus rullaluistimilla, jonka jälkeen oli edessä kisan päättävä sprinttisuunnistus. Eroa oli takana tuleviin sen verran, että Eepo sai ottaa kartan käteen sprinttisuunnistukseen. Heti ykkösrastin jälkeen Janne sai kuitenkin kartan, ettei se kastunut Eepon tyhjentäessä rakkoaan. Komento siirtyi kuitenkin muutaman rastin jälkeen takaisin Eepolle, kun Janne teki ainakin 20 metrin pummin. Loppuhölkkäilyt maaliin ja voittoa tuulettamaan. Maaliin tultiin ajassa 4.09,59. Toiseksi tuli jo tuttuun tapaan joukkue Woodman 1 (Nurminen, Teivaanmäki) ajalla 4.26,30 ja kolmanneksi kisassa ehti Sahtijahtaajat (Forsman, Sorjonen) 4.32,26.

Voittajana on mukava poseerata.

Kisa oli hyvin järjestetty, mistä kiitokset järjestäjille! Oma suorituksemme oli hyvä, mutta mikä positiivistä, kamppailu kisan kärjessä on selkeästi kiristynyt. Virheisiin ja haavereihin ei ole varaa. Kärjen takanakin kamppailu on kiristynyt, hyvä niin. Uudet kilpailijat ovat toki edelleen tervetulleita.

-Janne-