lauantai 25. lokakuuta 2008

Brasilian uutisia!

7.11
Keskeytys tuli Brasiliassa. Ensimmaisesta vuorokaudesta asti Viktoria Wallin karsi nesteen imeytymisesta. Tiimi joutui pitamaan kisan aikana yli kymmenen puolen tunnin taukoa paikkaillen nestevajausta. Lopulta kilpailun neljantena yona oksentelu alkoi taukojen jalkeen aina uudelleen vaikka liikkuminen oli rauhallista kavelya. Siita seurasi lopulta tays stoppi. Viktoria ei pystynyt enaa kunnolla kommunikoimaan ja makasi vaan maassa. Yhteydenotot radiolla ja maailmanlaajuiseella Spot laitteella jarjestajiin ei onnistunut. Tasta jouhtuen apua oli haettava juosten jarjestajilta. Jarjestajat hylkasivat joukkueen aluksi koska joukkue ei liikkunut kokomatkaa yksin;) ja lopulta he keksivat paremman selityksen etta hylkays tapahtui koska joukkuetta siirrettiin hoitoon autolla;).
Lisaksi jarjestajien ns "viitoitetut" reitit tuottivat joukkueelle tuskaa ainakin 3-4 tunnin edesta. Ohjeet olivat myos puutteellisesti kaannetty englanniksi ja paikalliset joukkueet hyotyivat huomattavasti ohjeiden puutteellisuudesta. Alueen paikallisvaesto ei osannut englantia sanaakaan, joten kyseleminen oli ihan turhaa.
Joukkueen liikkuessa vauhti oli karkijoukkueiden tasoa tai jopa parempaakin, jos jotain positiivista pitaa hakea. Loppuraportti tulee kun on kotiuduttu Suomeen.

6.11.
Team Explore on joutunut keskeyttämään kisan vähän ennen maalia, rastien 19 ja 20 välillä. Keskeytyksen syy oli ilmeisesti uupuminen, mutta kaikki jäsenet ovat kuitenkin joten kuten kunnossa. Pete tarkentanee asiaa piakkoin. Jotain haastavuudesta kertoo kisan aikana mitattu 49 asteen lämpötila.
-Janne-
31.10 klo 00.00
Tanaan on vuorossa ollut tervetuliais lounas. Juuri paattyi avajaistilaisuus, jossa esiteltiin joukkueet. Kilpailureitista ei edelleenkaan saatu mitaan tietoa. Kartat ja reittikirja jaetaan huomenna lauantaina klo 20. Kilpailu starttaa sunnuntaina klo 15 ilmeisesti. Kilpailun lahtopaikalle on autolla matkaa n. 8h ja siihen paalle viela laiva siirtyminen todennakoisesti jollekin saarelle.
Kaikki tavarat on pakattu ja kaksi huoltoautoa on tankattu kisakuntoon. Tavarat on ollut valmiina kisaa varten jo oikeastaan pari paivaa. Lahinna aikaa on tapettu hengailemmalla ja aina valilla vahan vedessa viilennellen.
Ennkkosuosikkeja riittaa. Nimea voi ainakin suosikeiksi: Nike, Wilsa, Quehua, Powered Velvet, Ertips, Buff-Coolmax, Dart Nuun, Orionhealth, Sole, Bjurfors, FJS. Saattaa olla et joku unohtui, mutta seuraamalla online tuloksia selviaa kuka lopulta potin korjaa.
Oma taktiikka on talla hetkella paattetty ja siita pidetaan kiinni ainakin siihen asti kun reitti on kayty lapi. Taktiikkaa joudutaan muuttamaan mahdollisesti ainakin jos purjehdus sattuu sellaiseen valiin etta siina kannattaa esim. nukkua.
Jericoacoara hiljenee nyt seuraaviksi paiviksi ja palaa asiaa mahdollisesti kisan jalkeen heti paikanpaalta. Kisaraportti ilmestyy sitten matkan paatteksi sivuille meni miten meni.

30.10 klo 14.00
Kaikki ei siirtymisen osaltamennyt puikkoihin. Jarjestajat olivat ymmartaneet hakupaivamaaramme vaarin. Autoa ei sitten tullutkaan ja jouduimme turvautumaan toiseen kyytiin. Tiimi vuokrasi ison auton ja jo paikalla olleet hurauttivat kisapaikalle linjabussilla. Eilen illalla saapuivat paikanpaalle myos loput huoltajat ja varusteet. Kamatsekki on tanaan aamulla suoritettu ensimmaisena joukkueena. Kaikki pakolliset ja muutenkin kisassa tarvittavat varusteet on matkan jalkeen paikalla ja loput hankinnat suoritettu. Nyt odotellaan lahinna avajaisia ja lahtoon siirtymista. Lahtoon siirrytaan ilmeisesti lauantaina n. 300km matka. Kisa alkaa sunnuntain puolella ilmeisesti joskus iltapaivalla. Kaikki tuntuu pysyneen hyvin salassa ja paikallisetkaan eivat tunnu saaneen reitista vihia.
Inkeri Stengordikin kaveli rannalla, iho ei ainakaan viella ollut muuttunut katkaravun punaiseksi. Eli Tanskan Coastzonekin on saapunut pelipaikalle.
Lamminta riittaa. Rannan tuntumassa lampoa on n. 35 celsiusta, mutta ei tunnu tuulesta johtuen kuitenkaan pahalta. Sisamaassa kisaileminen tulee varmasti olemaan tuskaa lammon takia. Kylassakin paljain jaloin kavely on tuulettomissa kohdissa tuskaa kuuman hiekan takia.
Fortalezan voi kai julistaa kohtuullisen vaaralliseksi paikaksi. Meidan lisaksi Orion Healthin kimppuun oli hyokatty. Kaveri oli juossu pyorailevan joukkueen kiinni ja yrittanyt riuhtoa pyoran itselleen. Heilta ei kuitenkaan saalista ollut irronnut. Katsotaan miten paljon tavaraa tulee katoamaan kisan aikana...
Kisan uudet sivut on myos olleet auki jo muutaman paivan.
Yksi bloggaus tulee viela mahdollisesti ennen kisaa.

28.10 klo 13.00
No niin. Nyt on sitten onnistuttu tulemaan ryostetyksi keskella paivaa viela. JUoksimme pitkin Fortalezan kuulua Praia Futoroa. Kolme heppua paatti kayda kiinni ja onnistuivat hassakan paatteeksi saamaan kellon kadesta. Kukaan ei kuitenkaan saanut vammoja ja matka jatkuu. Edessa kuuden tunnin siirtyminen kisapaikalle.

28.10 klo 09.00
Hapokas matka takana melkein. Lento aluksi Tukholmaan klo 09.00 aamulla. Odottelua kentalla klo 15.05, jonka jalkeen lento Frankfurtiin 2h. Siella taas odottelua 3h jonka jalkeen lento Sao Pauloon 12h50min. Sao Paulossa taas kevyet 3h odottelut. Taman jalkeen 3h15min lento Fortalezaan. Muutaman tunnin siirtyminen hotellille oli sitten ena peanutsia.
Kaikki kamat tuli perille mika tarkeinta.

25.10 klo 22.50


Tiimin sivuille pyrin päivittämään muutaman uutisen ennen kilpailua ja lopullisen kisaraportin kisan jälkeen.
Kisa on kauden ehdoton kohokohta. Alkuun meidän omalla tiimillä oli tarkoitus Brasiliaan lähteä mutta taloudellisten seikkojen takia matka jäi haaveeksi. Budjetti kun kuitenkin olisi pyörinyt n. 10 000e. Myös alkukauden päätavoite Irlanti jäi väliin kun Jenni loukkasi polven viikko ennen kisaa. Tosin jälkikäteen sen jääminen väliin ei harmitakaan niin paljon kun on kuullut että järjestäjät jättivät palkintorahat kärkijoukkueille maksamatta ja katosivat vähin äänin maan alle...
Team Explorer projekti on minun kohdaltani ollut selvä huhtikuusta asti. Mikael "Multimike" Lindnord pyysi minua tuolloin joukkueeseen. Mike on tehnyt puolisonsa Helenan kanssa uskomattoman ison homman saadakseen projektin onnistumaan. Itse täytyy oikein ihmetellä miten parhaina päivinä on tullut käytyä jopa kymmenkunta isoa työtä vaativaa kisaa. Aikaa ja tupakkia kun asioiden järjestelijällä kyllä kuluu. Joukkueen jäsenenä arvioisin kisaan lähdön eteen tehtävän työn max 10% osuudeksi siitä mitä tiimi kapteeni tekee. Kilpailijana pääsee kuitenkin 100% valmistautumaan fyysisesti ja henkisesti kilpailuun. Usein tiimikapteenina tuntui siltä ettei mikään harjoitus onnistunut kunnolla viimeisten kahden viikon aikana kun oli kaikkea muuta hässäkkää.
Oma osuus joukkueessa ei ole perässähiihtäminen. Multimike on antanut minulle 100% luottamuksen kilpailun aikaisen taktiikan luomiseen ja suunnistamiseen. Joten jos kapteenin vastuu on hoitaa joukkue kilpailukykyisenä kilpailupaikalle, niin minun tehtvänä on ottaa täydellinen vastuu taktiikasta kisan aikana. Taktiikka on luotu ja sitä tarkennetaan kun saamme kartat ja reittikirjat. Kaikki joukkueessa ovat kuitenkin antaneet täydellisen luoton minulle. http://www.lansi-uusimaa.fi/Urheilu/Urheilu-Uutiset/Paauutiset/Seikkailijan-harjoituspainona-oma-tytar Tuolta voi tsekata hieman millasia ajatuksia tiimillä on taktiikan suhteen. Martin Flintan tehtävänä on olla joukkueen työjuhta ja huolehtia vauhdinpidosta. Vauhtia pitäisi riittää, onhan Martin viisinkertainen voittaja Åre Extreme Challengesta. Victoria Wallinin tehtävä on pitää itsestään huolta ja säästellä itseään mahdollisimman paljon.
Fiilis ennen kisaa on luottavainen. Lento Tukoholmaan starttaa klo 09.30. Sieltä jatketaan kohti Fortalezaa klo 15.
Kuulemisiin
t.Pete