keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Tilanne klo 11:00 paikallista kolmantena päivänä:
-Blackwater enää noin 3,5 h Buffia perässä. Silva seuraa reilu kolme tuntia Nikea perässä.
- Outdry ja Daredevils vielä sijoilla 4 ja 5. Daredevilssillä vaikuttaisi matka painavan.
-Thule karistanut Adidaksen ja Opavan ja ottanut Columbiaa reilusti kiinni. Columbia teki ison koukun trekillä.

Mitä on odotettavissa: Buff, Blackwater, Silva ja todennäköiseti myös Outdry jäsähtävät melonnan darkzoneen ennen kuin kukaan pääsee joelle. Sitten kisa on ihan auki kärjen osalta. Daredevilsseillä tekee tiukkaa ehtiä rantaan ennen kuin kärki siitä jo hyppää aamulla veteen darkzonen jälkeen. Columbia, Thule, Opava ja Adidas eivät nykyisellä vauhdilla ehdi enää edes darkzonen runsaskätisellä avustuksella kärkitaistoon. mutta toisaalta vielä on valoisaa jäljellä ja päivän aikana vauhti on keksimäärin pimeää aikaa parempi. Saa nähdä ehtiikö Thule vielä sanomaan sanansa mitallien jakoon.

Suomen Omjakon hieroskelee kuulemma parasta aikaa virkeitä silmiään ja heräilee pakolliselta tauolta. Vielä ehtii vaikka mihin, vaikka kärki tosin oli samassa paikassa ja tilanteessa noin 30 tuntia sitten (ilman sakkoja). Kotijoukoille siis tiedoksi: Omjakon on hyvässä kunnossa, 110% tikissä, eivätkä he enää ole siellä vuorenharjanteella, missä trackerin viimeinen piste vieläkin luuraa.

Mika Pasonen raportoi rypälemehunhuuruisia raporttejaan ja voi paksusti. Ei syytä huoleen siinäkään suhteessa.

Jannelle maistui uni eilisaamun pakollisella 4 h tauolla.