Toinen kisapäivä oli selkeästi pidempi kuin ensimmäisen päivän kaupunkikisa. Kisaan lähdettiin takaa-ajoasemista, koska ensimmäisenä päivänä saatu tunnin sakko pudotti tiimin 8:ksi vaikka maaliin tultiin ensimmäisenä. Kuulimme tunnin sakosta vasta ensimmäisen kisapäivän iltana, syytä emme tosin silloin vielä tienneet.
Toinen kisapäivä (ja tuleva yö) alkoi lauantai-aamuna mäkiautoilulla. Mäkiautoilua oli noin 20 minuuttia ja se meni tiimiltä suht hyvin. Aikaisempien tietojen mukaan mäkiautoilussa pitäisi ottaa rauhallisesti, jotta ylimääräisiltä raajojen menetyksiltä vältyttäisiin. Paikalliset ovat ilmeisesti hiukan rauhoittuneet mäkiautoilutaidoiltaan ja tiimi tuli aivan kärjessä trekin alkuun. Trekki oli lyhyt siirtymätrekki pyoräetapin alkuun. Tiimi tuli vaihtoon hyvissä asemissa.
Pyoräilyosuus alkoi hyvin ja edettiin kärjen kanssa samaa vauhtia. Jyrkkien ja kivisten nousujen vuoksi vetotyökalut olivat kovilla. Ensin irtosi vetokoukku ja sitten katkesi vetonauha, joten niiden fiksaamisessa meni hiukan aikaa. Pyöräetapilla tehtiin myös noin 10 minuutin pummi, jonka aikana kärki pääsi jonkin verran karkuun. Pyöräilyetapilla nähtiin ehkä adventurekisojen jyrkin pyöränousu. Monta tiimiä oli kasassa jokiuomassa tiheässä risukossa eikä ylös päässyt kunnolla edes pyörää kantamalla. Tiimi joutui jonottamaan omaa vuoroaan könytä ylös.
Pyöräetapin jälkeen lähdettiin trekkipätkälle. Kokonaisuutena trekki oli todella hieno. Ensimmäinen puolikas noustiin kärrypolkuja pitkin vuoriston yläosaan, jonka jälkeen reitti kulki lähes alppimaisemassa jokilaaksossa puroja ylitellen. Hieno pätkä.
Trekin jälkeen oli taas pyöräetappi. Etappi piti sisällään pitkän yhtajaksoisen nousun. Ennen nousua laskettiin jokiuomaan alas rastille. Sen jälkeen alettiin pyöräillä ylös vuorelle ja nousu kesti noin 2,5 tuntia. Nousun jälkeen lasketeltiin vauhdilla alas Medellinin kaupungin läheisyyteen. Pyöräilyn aikana tuli pimeä. Etapin lopussa pyörailtiin hiukan myos kaupungin ruuhkassa ja jyrkillä kaduilla. Outi teki uhkarohkean syöksyn kohti isoa risteystä päin punaisia, mutta pääsi ehjin nahoin risteyksen yli. Matka jatkui vaihtoalueelle ja pyöräilyetapin jälkeen oli taas trekkipätkä. Tässä vaiheessa sijoitus 2. ja tiimi eteni yhdessa Patagonian ja Tatoo 360 kanssa. Trekkipätkän alkuosa tapahtui kaupungissa sijaitsevalla kukkulalla, jossa pienimittakaavaisella kartalla haettiin noin 25 rastia yhdeltä kukkulalta. Patagonia ja me teimme omaa suunnistusta, ja etenimme lähes samanaikaisesti. Tatoo 360 seurasi meidän tiimiä eikä suunnistanut lainkaan. Heillä oli kartta taskussa. Kukkulasuunnistuksen jälkeen trekkipätkä jatkui ylös vuorille ja lähdimme koko kööri samaan aikaan nousemaan kohti vuoren huippua. Patagonia suunnisti edelleen omaa suunnistusta, mutta Tatoo 360 seurasi meitä kuin nälkäiset hyttyset juhannusyönä eivätkä viitsineet kaivaa omaa karttaa taskustaan. Luottivat meidän ratkaisuihin. Trekin aikana nousimme erittäin jyrkkää rinnettä ylös, ja nousuun menikin joku tovi aikaa. Patagonia pääsi ennen meitä rastille, paikallisina olivat löytäneet jonkun paremman reitin.
Trekki jatkui vaihtoon, jota seurasi pyöräilyosuus. Osuus kulki pienillä poluilla ja urilla, ja Tatoo 360 seurasi meitä yhä. Reitti oli mäkistä, tosin mäet ja laskut olivat selkeästi lyhyempiä kuin edellisellä pyöräetapilla. Pyöräilyetapilla oli yksi rasti, jota etsimme n. 50 minuuttia. Kun rastia ei meinannut löytyä niin Pekka komensi myös meitä seuraanneen tiimin rastin etsintöihin. Ei ollut mikään ihme, ettei rastia heti löytynyt: se nimittäin löytyi maasta tiheästä pusikosta, eikä otsavalon keila siihen siksi osunut. Tatoo 360 ei pärjännyt meille erittäin kivikkoisissa alamäissä, mutta pysähtyessämme etsimään rastia he saivat meidät taas kiinni.
Pyöräilyetappi loppui melontapaikalle. Melontaa oli odotusten mukaan vähän. Melonta tapahtui pienellä järvellä siten, että järven rannalla sijaitsi kolme nuotiopaikkaa. Tiimin piti edetä nuotiopaikalta toiselle yksin ja kaksin meloen ja tiimin jäseniä vuorotellen nuotiolta toiselle siirtäen. Siirrot tapahtuivat siten, että jokaisella nuotiopaikalla kävi tiimin jäsenet vuorollaan. Kun kaikki tiimin jäsenet olivat lähtörannalla niin matka pääsi jatkumaan trekkipätkällä. Tatoo 360 oli edelleen tiiiviisti tiimin kannoilla ja tällä kertaa heidän karttansa oli jo repussa. Alkoi menemään hermo koko touhuun. He eivät tienneet missä olivat ja siksi teimmekin pienen harhautuksen. Tiheässä pusikossa olleen rastin kyllä leimasimme, mutta niin ettei meitä seurannut tiimi sitä nähnyt. Tiimi seurasi kuitenkin meitä vielä ainakin tunnin mäkisessä maastossa vuoren yläosassa kulkevalla reitillä, ja vasta sen jälkeen he alkoivat ihmetellä puuttuisiko meiltä jokin rasti välistä... Kun kyseessä oli kisa palkintosijoista niin emme halunneet tehdä hyväntekeväisyyttä ja päästää heitä sijoituksille meidän suunnistuksen vuoksi. Lopulta he jäivät ihmettelemään olinpaikkaansa kartalla vuoren yläosaan meidän jo aloittaessa laskeutumisen alas kaupunkiin. Aloitettuamme laskeutumisen kaupunkiin, aurinko oli noussut. Leimasimme rastin rinteen puolessa välissä olevalla koululla ja jatkoimme alaspäin. Alue, jossa kuljimme, oli hieman epäilyttävä ja jatkoimme alas Rio Medellinin varrelle, josta rullaluistelupätkä alkaisi. Tulimme rullaluistelun vaihtoon kolmantena joukkueena. Luvassa oli n. 13 km rullaluistelua autoilta suljetulla tiellä. Sitä pääsi luistelemaan nopeasti pyöräilijöiden lomassa, ja tiimi luistelikin kisan pohjat ko. pätkällä. Enää oli jäljellä neljän kilometrin juoksu rullaluistinvehkeiden kanssa. Juoksimme kisakeskukseen reippaasti ja olimme maalissa noin 9.30 aamulla. Kisan kokonaispituudeksi tuli meille rapiat 31 tuntia.
Saimme tunnin sakon lisäksi vielä puolen tunnin sakon, koska tiimin jäsenien välillä oli enemmän kuin 100 metriä etäisyyttä. Etäisyyttä oli ehkä noin 150 metriä, joten kisajärjestäjät olivat hyvin tiukkoja etäisyyksistä. Puolessatoista tunnissa oli paljon kiinniottamista. Lisäksi rastien pummailuun ja hakemiseen meni ylimääräisiä ratkaisevia minuutteja ja tiimi sijoittui lopulta kolmanneksi kisassa. Tiimin sijoitus kuultiin vasta palkintojenjakotilaisuudessa, hiukan ennen varsinaisen tilaisuuden alkua. Paikalliset Safety ja Patagonia sijoittuivat ensimmäiseksi ja toiseksi. Sakkojen määrän suhteen meillä oli vielä mahdollisuus palkintosijoihin, verrattuna erääseen toiseen tiimiin, joka sai sakkoa ruhtinaalliset viisi tuntia...
Kisan jälkeen alkoi palautuminen, söimme hyvin ja rentouduimme hotellin uima-altaalla. Jaakko lähti Italiaan päivää ennen Outin ja Villen kotiin lähtöä, Pekka jäi vielä virkistäytymään Kolumbiaan noin viikoksi muiden lähdettyä kotiin.
Kisamaastot olivat kaiken kaikkiaan hienot, jylhät ja jyrkät, kisakokemusta tuli lisää ja uusia tuttavuuksia monia, sillä kolumbialaiset ovat hyvin vieraanvaraista ja mukavaa sakkia! Kisan medianäkyvyys oli aivan eri luokkaa kuin eurooppalaisissa, saatika suomalaisissa kisoissa. Kisaa ja meidän tiimiä kuvattiin lähes taukoamatta, ja televisiossa ja lehdissä kirjoitettiin tapahtumasta joka päivä siellä ollessamme. Ville antoi hyvällä espanjankielen taidolla tiimin puolesta lukuisia lehti- ja televisiohaastatteluita. Kun Kolumbiassa tehdään kisaa niin se tehdään näköjään isosti!
Outi
