Koska kokemusta kyseisestä lajista ei ollut kummallakaan ja itseluottamus molemmilla ns. riittävän korkealla tasolla, niin taktiikaksi valittiin "Tulos tai Ulos". Tämä tarkoittaa siis sitä, että lähdetään reippaasti ja toivotaan ettei tummuta täysin ennen kuin 24 tuntia on pistelty menemään. Taktiikkaan kuului myös se, että ei käydä kertaakaan lähtö/maalialueella sijaitsevalla huoltoalueella eli "hash housella" kisan aikana, jossa olisi ruokaa tarjolla. Reppuun siis pakattiin aika reippaasti evästä ja myös kuorivaatteet, jos vaikka noutaja tai sade tulisi ja kylmä sattuisi yllättämään.
Homma lähtikin hyvin liikkeelle ja 12 tunnin kohdalla oli meno vielä varsin hyvän tuntuista. Matkalle sattui pari pientä pummia, mutta suunnistus parani loppua kohti, kun 1:40000 karttaan ja paikoitellen erittäinkin märkään maastoon oli tottunut. Kuuteentoista tuntiin saakka juoksimme käytännössä kaikki tasaiset ja alamäet teillä ja hyväpohjaisilla urilla, ja jonkin verran myös metsässä. Ylämäet pääsääntöisesti kävelimme ja metsäosuudet myös. Matkan edetessä havaitsimme myös, että uria pitkin kannattaa tehdä suhteellisen isojakin kiertoja, koska maaston kulkukelpoisuudesta ei kartan perusteella oikein voinut sanoa juuta eikä jaata.
Mitään kunnollisia taukoja emme pitäneet missään vaiheessa, paitsi alussa kolmen tunnin välein ja lopussa kahden tunnin välein pidetyt muutaman minuutin venyttelytauot. Havaitsimme niiden olevan tarpeellisia, jotta sai lonkan koukistajiin, polvitaipeisiin ja betonireisiin vähän vetreyttä takaisin. Lisäksi vaihdoimme kerran puhtaat sukat ja laitoimme samalla vaseliinia jalkapohjiin.
Kun mittarissa oli n. 100 km ja aikaa kulunut 17,5 tuntia, tapahtui totaalinen tummuminen. Tästä eteenpäin oli varsinkin Jannen eteneminen erittäin vaivalloista ja hidasta. Energianpuutteesta tai mistään sellaisesta perinteisestä pikku nitkahduksesta ei ollut kyse, vaan kyse oli siitä, että lihakset eivät enää yksinkertaisesti suostuneet toimimaan kunnolla.
Suuntasimmekin suoraan kartan lähes kauimmaisesta nurkasta maaliin, ja matkalla jäi poimimatta hyvinkin lähellä omaa kulkureittiämme olleita pisteitä. Jannen kärsimys alkoi saada suorastaan koomisia piirteitä ja myös Eepolla alkoi olla paras terä jo mennyttä. Allekirjoittanut totesikin, kun matkaa oli vielä sellainen 20 km jäljellä, että ei ole koskaan nähnyt ketään yhtä väsynyttä kuin mitä Janne oli. Ja olen nähnyt väsyneitä miehiä ennenkin. Oma olotilanikin oli ns. aika hapokas ja varsinkin toisen jalan polvitaive, eli Sepi Mäkisen termein "matkamittari", oli erittäin kipeä. Myös ukkovarpaat ja toisen jalan pikkuvarvas olivat heikossa hapessa (ks. kuva).
En muista että eteneminen olisi minullakaan ollut koskaan yhtä kivuliasta, vaikka oma olotilani vaikutti olevan ihan lastenleikkiä Jannen infernaaliseen kärsimysnäytelmään verrattuna. Jannea kiusasivat kovien kramppien lisäksi hiertyneet nivuset ja kipeät jalkapohjat. Ei kuulemma voinut oikein eritellä kipupisteitä, kun joka paikkaan sattui. Mukavaa puuhaa tämä rogaining.
Maaliin tulimme 3,5 tuntia ennen määräaikaa. Sinä aikana olisi pystynyt keräämään vielä reilusti pisteitä, mutta liikkuminen oli todella tuskaista ja hidasta, ja jäimmekin lyötyinä telttaan makaamaan ja voivottelemaan surkeaa olotilaamme. Emme pystyneet siis edes napsimaan reitin varrelta helppoja irtopisteitä maaliin raahautuessamme. Päätavoite oli siinä vaiheessa vain jotenkin selvitä metsästä pois.
Taktiikkamme oli siis täydellisen epäonnistunut. Emme jaksaneet liikkua 24:ää tuntia, mikä on ehdoton edellytys menestymiseen. Lähdimme alussa liian kovaa ja juoksimme liikaa. Surkeaa taktiikkaa, tai lähinnä sen toteutusta, kuvaa myös se fakta, että kulkemamme reitti oli linnuntietä mitattuna 90,4 km ja esim. 10. sijalle sijoittunut virolaispari kulki 89,8km. Tämä johtuu siis siitä, että tulimme lopussa suoraan pois helpointa reittiä, välittämättä pistemenetyksistä. Kulkemaamme reittiä pitkin tuli matkamittariin, eli polvitaipeeseen, lukema 122 km. Se on muuten aika paljon jalkaisin hilppaistuna, vaikka itse sanonkin. Pisteitä keräsimme 242.
Kisan voitti venäläispari Dombrovskiy-Shestakov, joka keräsi huikeat 304 pistettä ja tetsasi linnuntietä pitkin mitattuna 110,7 km. Kuljettu matka lienee siis luokkaa 150 km. Tehkääpä perässä. Paras suomalaispari oli Ville Niemelä-Seppo Mäkinen ja he sijoittuivat hienosti sijalle 5.
Tasainen vauhdinjako ilman tummumisia ja hyvä reitti ilman yltiöpäistä omien kykyjen yliarviointia on varmasti kärkipään joukkueiden menestyksen takana.
Teksti: Eepo
ps. Särkylääkkeiden käyttö tulisi kieltää tämäntyyppisissä kisoissa. Me emme niihin turvautuneet, vaikka ehkä syytä olisi ollutkin.
